Rahoitus ja sijoitustoiminta
Suomessa lakisääteiset työeläkkeet rahoitetaan pääasiassa kunkin vuoden työeläkemaksuilla, mutta osa eläkkeistä kustannetaan rahastoiduilla varoilla ja rahastojen tuotoilla. Työeläkemaksuja maksavat sekä työnantajat, työntekijät että yrittäjät. Osa työeläkemaksuista rahastoidaan työeläkelaitosten hallinnoimiin rahastoihin. Eläkelaitoksen vastuulla on sijoittaa varat tuottavasti ja turvaavasti ja kustantaa sovittu osa eläkkeestä omasta rahastostaan.
Työeläkkeen myöntää ja maksaa eläkkeensaajalle aikanaan se eläkelaitos, jossa työntekijä oli viimeksi vakuutettuna ennen eläkkeelle jäämistään. Eläketurvakeskuksen hoitamassa kustannustenjaossa selvitetään eri toimijoiden osuudet maksettujen eläkkeiden kustannuksista.
Rahavirrat
Työeläkejärjestelmän eläkevarat kasvoivat vuoden 2023 aikana 12,5 miljardilla eurolla ollen vuoden lopussa 254,9 miljardia euroa.
Eläkevarojen kasvu johtui pääosin 15 miljardin euron sijoitustuotoista. Tulot olivat 32 miljardia euroa ja menot 34,4 miljardia euroa.
Rahoitusperiaatteet
Lakisääteiset työeläkkeet rahoitetaan pääasiassa jakojärjestelmällä eli kunkin vuoden työeläkemaksuilla. Osa eläkkeistä rahoitetaan osittain rahastoivan periaatteen mukaan käyttämällä niihin sekä työeläkemaksuja että aiemmin kerättyjä rahastoja.
PTS-laskelmat
Pitkän aikavälin laskelmat ovat ennusteita eläkejärjestelmän tulevaisuuteen 60–70 vuoden päähän. Laskelmat julkaistaan raporteissa 2-3 vuoden välein, ja niissä tarkastellaan lakisääteisiä eläkkeitä.
Työeläkemaksut
Suomessa työeläkkeet rahoitetaan pääasiassa työnantajien, työntekijöiden ja yrittäjien maksamilla työeläkevakuutusmaksuilla. Katso voimassaolevat vakuutusmaksuprosentit.
Työeläkkeiden rahoitustilastot
Eläketurvakeskus kokoaa aikasarjoja eläkelaitosten tilinpäätöksistä. Eläkelaitokset ilmoittavat myös tietoja eläkkeiden kustannustenjakoa varten. Työeläkkeiden rahoitukseen liittyvät taulukot julkaistaan vuosittain Eläketurvakeskuksen Tilastotietokannassa.
Aiheeseen liittyviä blogeja
Miten uusi väestöennuste vaikuttaa eläkkeiden rahoitusnäkymiin?
Eläketurvakeskus laatii pitkän aikavälin laskelmia eläkejärjestelmän kestävyydestä noin kolmen vuoden välein. Yksi keskeisimmistä oletuksista laskelmien taustalla on oletus tulevasta …
Työeläkelaitosten ylijäämä ja komission velkalaskelma – mitä tapahtui?
Suomen lakisääteisten työeläkkeiden rahoitus on omalaatuinen, koska osa työeläkemaksusta rahastoidaan. Kansantalouden tilinpidossa Suomen työeläkelaitosten ylijäämä huomioidaan …