Eläkekustannuksia merkittävimmin nostanut yksityisen sektorin (TEL, LEL, YEL, MYEL) lakimuutos, ns. tasokorotus, tuli voimaan 1.7.1975. Lakimuutos pohjautui keväällä 1974 solmittuun tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun, ns. Lindblom-sopimukseen.

Työeläkkeen tavoite- ja vähimmäistasoja korotettiin

Lakimuutoksella korotettiin eläketurvan tavoite- ja vähimmäistasoa. Muutoksen jälkeen alkavien uusien eläkkeiden taso nousi puolitoistakertaiseksi aiempaan verrattuna.

Eläkkeen karttumisprosentti nostettiin 1,0 prosentista 1,5 prosenttiin ja vastaavasti tavoitetaso 40 prosentista 60 prosenttiin palkasta, johon oli päästävissä 40 työvuodessa. Samalla vanhimpien ikäluokkien eläkkeiden tasoa säätelevä vähimmäiseläkeprosentti korotettiin 22:sta 33:ksi.

Muutos koski kaikkia eläke-etuja, vanhuus-, työkyvyttömyys-, työttömyys- ja perhe-eläkkeitä. Myös työeläkkeiden yhteensovitussäännökset tarkennettiin vastaamaan uutta tavoitetasoa.

Muutos tehtiin takautuvasti

Karttumisprosentin korotus koski lain voimassa ollessa sattuneita eläketapahtumia. Myös lain piiriin aiemmin tulleet työsuhteet, jotka olivat voimassa ajanjakson 1.7.1962–30.6.1975 aikana, kartuttivat muutoksen jälkeen eläkettä vuodessa 1,5 prosenttia eläkkeen perusteena olevasta palkasta. TEL:n voimaantuloa edeltäneen ajan työsuhteet, jotka olivat tulleet lain piiriin, kartuttivat eläkettä sen sijaan edelleen 0,5 prosenttia vuodessa.

Ennen 1.7.1975 sattuneisiin eläketapahtumiin sovellettiin aikaisempia säännöksiä kuitenkin siten, että vähimmäiseläkkeen taso niissä korotettiin 25 prosenttiin.

Muutoksen seurauksena työeläkemaksua korotettiin

Tasokorotuksen rahoittamiseksi TEL-maksua korotettiin työmarkkinaosapuolten sopimuksen mukaisesti prosenttiyksiköllä vuosien 1975 ja 1976 alusta lukien sekä edelleen vuoden 1977 alusta lukien 1,7 prosenttiyksiköllä eli yhteensä 3,7 prosenttiyksiköllä.