Eläkeuudistus 2005

Ennen vuotta 2005 yleinen vanhuuseläkeikä oli 65 vuotta. Vuoden 2005 alusta lähtien työeläkejärjestelmän vanhuuseläkkeelle oli mahdollista jäädä joustavasti 63–68 vuoden iässä. Jokaisella oli mahdollisuus itse päättää, jatkoiko työssä vai jäikö eläkkeelle.

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle oli mahdollisuus jäädä 62-vuotiaana. Varhennus pienensi eläkettä pysyvästi. 63-vuotiaana vanhuuseläkkeelle lähtevä sai eläkkeen ansaitun suuruisena, elinaikakertoimella tarkistettuna.

Julkisen puolen 1990-luvulla valitut henkilökohtaiset, alemmat ammatilliset ja porrasteiset eläkeiät säilyivät vuoden 2005 muutosten jälkeenkin. Näihin alempiin eläkeikiin liittyi myös mahdollisuus saada varhennettua vanhuuseläkettä ennen 62 vuoden ikää.

Kansaneläkkeen vanhuuseläkeikänä säilyi 65 vuotta.

Yksilöllisen varhaiseläkkeen myöntäminen lopetettiin. Työkyvyttömyyseläkkeiden määräytymiseen tuli muutoksia.

Yksilöllinen varhaiseläke

Yksilölliseen varhaiseläkkeeseen olivat oikeutettuja enää vain ennen vuotta 1944 syntyneet palkansaajat ja yrittäjät sekä määrätyin edellytyksin myös vuosina 1944–1947 syntyneet kuntatyöntekijät.
Vaikka eläkelaji poistui, säädettiin mahdollisuudesta myöntää työkyvyttömyyseläke 60 vuotta täyttäneille samoin kriteerein kuin aikanaan yksilöllinen varhaiseläke.

Työkyvyttömyyseläke

Vuonna 1944 ja sen jälkeen syntyneiden työkyvyttömyyseläkehakemuksiin sovellettiin lievempiä ehtoja 60 ikävuodesta alkaen.

Työkyvyttömyyseläkkeen ensisijainen vaihtoehto oli ammatillinen kuntoutus. Uudistuksessa tuli oikeus saada ammatillista kuntoutusta, jos sairaus, vika tai vamma aiheuttaa uhkan työkyvylle noin viiden vuoden kuluessa ja jos työeläkekuntoutus oli tarkoituksenmukaista.

Työkyvyttömyyseläkkeisiin liittyvä tulevan ajan eläkkeen perusteena oleva ansio alkoi määräytyä viiden viimeisen vuoden ansioiden mukaan. Tulevan ajan karttumisprosentiksi tuli 1,3 % ikävuosien 50 ja 63 välillä.

Nuorten työkyvyttömyyseläkettä nostettiin iästä riippuvalla kertakorotuksella eläkkeen jatkuttua 5 vuotta. Korkein kertakorotusprosentti oli 21.

Jos työntekijä tuli työkyvyttömäksi vasta 63 vuoden iän täyttämisen jälkeen, hänelle myönnettiin vain vanhuuseläke tai osa-aikaeläke.

Työkyvyttömyyseläkkeet määräytyivät yllä kuvatulla tavalla, kun eläketapahtuma oli vuonna 2006 tai sen jälkeen.

Työttömyyseläke lakkautettiin. Osa-aikaeläkkeen ja varhennetun vanhuuseläkkeen ikärajat nousivat 58 ja 62 vuoteen. Myös eläkkeiden määräytymiseen tuli joitain muutoksia.

Työttömyyseläke

Työttömyyseläke lakkasi vuoden 2005 alussa niiltä, jotka olivat syntyneet vuonna 1950 tai sen jälkeen. Työttömyyseläkkeen tilalla maksettiin työttömyyspäivärahaa, ns. lisäpäiviä. Eläkelakien muutokset eivät vaikuttaneet sellaisiin työttömyyseläkkeisiin, jotka alkoivat ennen vuotta 2006.

Työttömyysturvan lisäpäivärahan edellytyksenä oli 59 vuoden ikäraja ja viiden vuoden työhistoria viidentoista edeltävän vuoden aikana. Lisäpäiväoikeus jatkui 65 vuoden ikään, mutta 62 vuoden iässä oli mahdollista tehdä valinta työttömyysturvan ja vanhuuseläkkeen välillä. Vanhuuseläkkeeseen ei tehty tällöin varhennusvähennystä.

Ennen vuotta 1950 syntyneillä työttömyyseläkkeen ehtoina säilyivät 60 vuoden ikä sekä pitkäaikainen ja pysyvä työttömyys. Lisäksi ennen vuotta 1945 syntyneillä oli olemassa suojasäännöksiä, joilla työttömyyseläkkeen ehdot pysyivät ennallaan.

Osa-aikaeläke

Vuonna 1947 ja sen jälkeen syntyneillä alaikärajaksi tuli 58 vuotta.

Vanhuuseläkekertymä ansion alenemasta pieneni puoleen aikaisemmasta (0,75 %). Osa-aikatyöstä karttui eläkettä normaalin työn karttumisprosentin mukaisesti (1,9 % ja 4,5 %).

Vuonna 1946 ja sitä ennen syntyneillä alaikäraja oli 56 vuotta.

Vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkettä karttui ansion alenemasta kuten aikaisemmin (1,5 %). Osa-aikatyöstä eläkettä karttui aikaisempien sääntöjen mukaan 1,5 ja 2,5 %. Nämä pääsivät niin halutessaan vanhuuseläkkeelle kuitenkin joustavasti 63-vuotiaana ilman varhennusvähennystä ja ilman eläkkeiden sovittamista yhteen.

Varhennettu vanhuuseläke

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle oli uudistuksen jälkeen mahdollista jäädä 62-vuotiaana. Tällöin eläke pieneni pysyvästi 0,6 prosenttia kuukautta kohti. Enimmillään varhennusvähennys saattoi vähentää vanhuuseläkettä 7,2 prosenttia (12 x 0,6).

Vuonna 1944 ja sitä ennen syntyneillä yksityisen puolen työntekijöillä varhennetun vanhuuseläkkeen alaikäraja säilyi aikaisemmassa 60 vuodessa.

Sellaiset ennen vuotta 1947 syntyneet julkisella puolella työskentelevät, joilla oli vanhuuseläkeikäänsä vuonna 2004 aikaa viisi vuotta tai vähemmän, pystyivät jäämään varhennetulle vanhuuseläkkeelle milloin tahansa. Varhennusvähennys oli 0,4 % jokaista varhennettua kuukautta kohti ja se laskettiin henkilökohtaisesta vanhuuseläkeiästä.

Jos julkisen puolen työntekijällä oli  vuonna 2004 vanhuuseläkeikään yli viisi vuotta ja jos hän oli syntynyt ennen vuotta 1960, hänen oli mahdollista jäädä varhennetulle vanhuuseläkkeelle kolme vuotta ennen henkilökohtaista eläkeikää. Varhennusvähennys oli 0,6 % varhennettua kuukautta kohden.

Julkisen puolen ammatillisen eläkeiän valinneiden oli mahdollista jäädä varhennetulle vanhuuseläkkeelle aikaisintaan 62-vuotiaana.

Vuoden 2005 uudistuksen johdosta työeläkettä karttui aikaisempaa paremmin sekä työuran alussa että lopussa. Työeläke alkoi karttua jo 18 vuoden iästä alkaen aikaisemman 23 vuoden iän sijaan.

Työeläke laskettiin koko työuran ansioiden perusteella. Työeläkemaksulla vähennetyt ansiot tarkistettiin palkkakertoimella ansaintavuoden palkkakerrointasosta eläkkeen alkamisvuoden tasoon.

Ennen vuotta 2005 ansaittu eläketurva ns. vapaakirjattiin: ansaittu eläke laskettiin tältä ajalta ennen vuotta 2005 voimassa olleiden sääntöjen mukaisesti valmiiksi rekisteriin.

Karttumisprosentti oli ikään sidottu. Työeläkkeeseen tuli joka vuosi lisää 1,5 prosenttia ikävälillä 18–52. Vanhempia ikäluokkia kannustettiin jatkamaan työssä siten, että 53 ikävuodesta alkaen saaduista ansioista työeläke kasvoi 1,9 prosenttia ja 63–68-vuotiaana eläkettä kertyi peräti 4,5 prosenttia. Takautuvasti uusia karttumia ei sovellettu.

Ennen vuotta 1950 syntyneille julkisen puolen eläkettä karttui kuitenkin kaksi prosenttia vuosiansioista 63 vuoden täyttämiseen ja siitä eteenpäin karttumisprosentti oli 4,5.

Vanhuuseläkkeellä oli mahdollista aloittaa uusi työ. Uutta eläkettä karttui 1,5 prosenttia vuotuisista ansioista. Tämä osa eläkkeestä maksettiin 68-vuotiaana.

Eläkettä kartuttivat myös esimerkiksi tutkintoon johtava opiskelu ja vanhempainpäiväraha.

Vuoden 2005 alusta lukien eläkettä karttui ansioiden perusteella. Myös erilaiset ansiosidonnaiset sosiaalietuudet otettiin huomioon niiden ansioperusteiden mukaisesti. Niitä olivat

• työttömyys-, vanhempain-, koulutus-, kuntoutus- ja sairausvakuutuspäivärahat
• liikenne- ja tapaturmavakuutusten ansiomenetyskorvaukset ja
• vuorottelukorvaukset.

Vähimmäistasoisista etuuksista ei työeläkettä karttunut. Poikkeuksena tästä olivat vanhempainpäivärahat.

Työttömyyspäivärahan ja vuorottelukorvauksen perusteena olevista ansioista otettiin huomioon 75 prosenttia eläkettä laskettaessa. Muiden etuuksien perusteena olevista ansioista otettiin huomioon 65 prosenttia.

Vanhempainpäivärahat olivat erityisasemassa. Niiden perusteena olevat ansiot korotettiin 117 prosenttiin eläkettä siltä ajalta laskettaessa, kun päiväraha maksettiin lapsen vanhemmalle.

Vanhempainpäivärahat olivat erityisasemassa siinäkin, että päivärahat otettiin huomioon myös ajalta, jolloin ne maksettiin työnantajalle: päivärahan perusteena olevasta ansiosta otettiin huomioon 17 prosenttia eläkettä laskettaessa.

Opiskeluajalta ja lapsenhoidosta karttuva etuus luotiin vuoden 2005 eläkeuudistuksessa. Etuutta karttui

• kotihoidon tuesta lapsen kolmen vuoden ikään asti, jos vanhempi itse hoiti lastaan ja
• opiskelusta 3–5 vuodelta, jos se oli johtanut tutkintoon.

Kummastakin karttui etuutta laskennallisesta kuukausitulosta, joka oli 523,61 euroa vuoden 2004 tasossa. Valtio rahoitti etuuden.

Sosiaalietuuksien perusteena olevista ansioista karttui aina eläkettä 1,5 prosenttia vuotta kohti. 

Työeläke alkoi karttua 18 ikävuodesta. Kaikki työnteko 18 ja 68 ikävuoden välillä kartutti eläkettä. Aiemmin alaikäraja oli 23 vuotta.

Työeläkevakuuttamisen alaikäraja nousi myös 18 vuoteen. Tätä nuoremmille ei työnantajan tarvinnut ottaa työeläkevakuutusta. Aiemmin vakuutus oli otettava 14 vuotta täyttäneelle.

Elinaikakerroin on eläkkeen määrään vaikuttava mekanismi, jolla pyritään pitämään eliniän pitenemisestä johtuvat eläkekustannukset kurissa. Kerroin määräytyi viiden edeltävän vuoden kuolevuustilastojen perusteella lasketun keskimääräisen eliniän pitenemisen perusteella ja se määrättiin aina 62-vuotiaiden ikäluokalle.

Elinaikakerrointa oli tarkoitus soveltaa vuoden 2005 lainsäädännön mukaan kaikkiin alkaviin vanhuuseläkkeisiin ja leskeneläkkeisiin siinä vaiheessa, kun niitä vähennettäisiin lesken omien eläketulojen perusteella. Ennen kuin elinaikakerrointa ehdittiin soveltaa säännöksiä muutettiin (katso vuoden 2010 muutokset). Elinaikakerroin vaikutti ensimmäistä kertaa vuonna 2010 ja se koski vuonna 1948 ja sen jälkeen syntyneitä.

Vuoden 2005 uudistuksessa otettiin käyttöön palkkakerroin, jolla eläkkeen perusteena olevat palkat muunnettiin eläkkeen laskentahetkeen.

Palkkakerroin määräytyi palkka- ja hintatason vuotuisen muutoksen perusteella. Kertoimessa palkkojen muutos painoi 80 prosenttia ja hintojen 20 prosenttia.

Maksussa olevat työeläkkeet korotettiin työeläkeindeksillä. Työeläkeindeksi määräytyi palkka- ja hintatason vuotuisen muutoksen perusteella. Indeksissä ansioiden muutos painoi 20 prosenttia ja hintojen muutos 80 prosenttia.

Ennen vuotta 2005 käytössä oli kaksi indeksiä. Indeksit oli sidottu ikään. Uudistus poisti tämän arvostelua aiheuttaneen ikäsidonnaisuuden. Palkkoja korotettiin jatkossa palkkakertoimella ja kaikkia eläkkeitä työeläkeindeksillä.

Kaikkia maksussa olevia eläkkeitä tarkistettiin työeläkeindeksillä vuoden 2005 alusta alkaen. Vanhaa puoliväli-indeksiksikin kutsuttua indeksiä käytettiin eräissä suojatapauksissa eläkettä määrättäessä vuoteen 2012 saakka.

Ammatillisesta kuntoutuksesta tuli lakisääteinen työeläke-etuus vuoden 2004 alussa. Kuntoutuksen mahdollisuudet selvitettiin aina ennen työkyvyttömyyseläkepäätöstä.

Työelämässä vielä oleva kuntoutuja sai toimeentulokseen kuntoutusrahaa, joka oli aina pelkkää työkyvyttömyyseläkettä suurempi. Työkyvyttömyyseläkkeellä olevan kuntoutujan eläkkeeseen maksettiin kuntoutuskorotus. Kuntoutujalle voitiin maksaa myös harkinnanvaraista kuntoutusavustusta.

Kuntoutuksen tarkoituksena oli

• ehkäistä työntekijän tai yrittäjän joutuminen työkyvyttömyyseläkkeelle
• tukea kuntoutustuella tai työkyvyttömyyseläkkeellä olevan työntekijän tai yrittäjän paluuta takaisin työelämään.

Edellytyksenä oli, että työansioita viiden viimeisen kalenterivuoden aikana oli 25 133 euroa (vuoden 2004 lain taso).

Työeläkelaitokset kustansivat työelämässä olevien kuntoutuksen. Kela puolestaan järjesti ammatillista kuntoutusta työelämän ulkopuolella oleville tai vain vähän aikaa työelämässä olleille.

Aloitteentekijänä kuntoutukseen hakeutumiselle saattoi olla yksilö itse, esimies, työterveyshuolto tai henkilöstöhallinto. Varsinaisesti työeläkekuntoutus käynnistyi kuntoutushakemuksella.

Kuntoutus oli aina yksilöllistä ja ammatillista. Se suunniteltiin hakijan tarpeiden mukaan. Kuntoutuksen lähtökohtana oli yhteistyö oman työpaikan kanssa. Ensin pyrittiin selvittämään mahdollisuudet työjärjestelyihin. Ammatillinen kuntoutus saattoi olla myös muun muassa neuvontaa, työkokeilua, työhön valmennusta, uudelleenkoulutusta tai elinkeinotukea.

Samat säännökset koskivat myös yrittäjiä ja maatalousyrittäjiä.

Vuoden 2005 työeläkeuudistuksen johdosta eri-ikäiset alkoivat maksaa erisuuruisia eläkemaksuja. Niinpä 53-vuotiaat ja vanhemmat työntekijät maksoivat noin kolmanneksen suurempaa maksua kuin nuoremmat.

Toisaalta 53–62-vuotiaiden työeläkkeen karttumisprosenttikin oli saman verran suurempi ja 63-vuotiailla jopa kolminkertainen. Vanhemmat ikäluokat osallistuivat näin omalta osaltaan korotetun eläketurvansa kartuttamiseen.

Osa työeläkevakuutusmaksusta oli peritty työntekijöiltä vuodesta 1993 lähtien. Maksussa tapahtuvat muutokset oli tarkoitus jakaa tasan palkansaajien ja työnantajien kesken.

Yrittäjälle tuli mahdollisuus vuodesta 2005 alkaen pysyvää maksua muuttamatta maksaa hyvinä vuosina enemmän YEL-maksua ja huonoina vähemmän. Joustavan maksun käyttö ei vaikuttanut vahvistetun työtulon määrään, mutta se vaikutti karttuvaan eläkkeeseen.

Korotetun maksun oli oltava vähintään 10 prosenttia suurempi kuin pysyvän maksun. Korotus sai olla enintään pysyvän maksun suuruinen, jolloin eläkettä karttui kaksinkertainen määrä normaaliin verrattuna. Lisämaksua sai maksaa vaikka joka vuosi.

Maksua sai alentaa korkeintaan 20 prosenttia vakituisesta maksusta. Alennusta sai käyttää kolmena kalenterivuonna seitsemän perättäisen vuoden aikana. Yhteensä pysyvä ja korotettu maksu saivat olla enintään kyseisen vuoden YEL:n ylärajaa vastaavan vuotuisen työtulon suuruiset.

YEL-työtulon alaraja muuttui palkkakertoimen muutosten johdosta vuosittain. Joustettu maksu ei voinut olla kyseisen vuoden alarajaan perustuvaa maksua pienempi.

Joustoja maksuihinsa ei saanut

• 63 vuotta täyttänyt yrittäjä
• eläkkeellä oleva yrittäjä
• jos yrittäjä sai aloittavan yrittäjän maksunalennusta
• jos yrittäjälläoli maksamatta erääntyneitä YEL-maksuja.