Aluehallintoviraston työsuojeluviranomainen voi tehdä Eläketurvakeskukselle ilmoituksia työnantajista, joiden voidaan epäillä laiminlyöneen työeläkevakuuttamisvelvollisuutensa. Näissä tapauksissa ETK selvittää valvontatarpeen ja suorittaa tarvittavat valvontatoimet sekä varmistaa, että työeläkevakuuttaminen hoidetaan kuntoon.

Ilmoituksen vähimmäistietoja ovat ilmoitusta koskevan

  • työnantajan nimi
  • yritystunnus
  • ilmoituksen peruste lyhyesti ja
  • ilmoituksen tekijän yhteystiedot ETK:n mahdollista yhteydenottoa varten.

Lisätietoina ilmoitukseen voidaan liittää työnantajaa koskevat työntekijä- ja palkkatiedot.

 

Suomeen lähetettyjen ulkomaisten työntekijöiden eläkevakuuttamiseen liittyvät mahdolliset epäselvyydet
voidaan ilmoittaa Eläketurvakeskukselle. Lähtökohtana on, että työntekijä tulee vakuuttaa Suomen
työeläkelakien mukaisesti

  • ellei hänellä ole todistusta toisen maan sosiaaliturvaan kuulumisesta (EU- ja ETAmaat sekä sosiaaliturvasopimusmaat)
  • tai kyseessä on sopimuksettomasta maasta Suomeen enintään kahdeksi vuodeksi lähetetty työntekijä
  • tai ulkomainen (EU:n ulkopuolinen) työnantaja on saanut vapautuksen vakuuttamisvelvollisuudesta Suomessa.

Ilmoitukset tehdään sähköpostitse:

tyelvalvonta(at)etk.fi (Tämä on suojaamaton sähköpostiyhteys, jolla ei tule lähettää
luottamuksellisia tietoja.)

Lisätietoja antavat tarkastuspäällikkö Tiia Lahti 029 411 2421 sekä erityisasiantuntija Anu Jarva 029 411 2699.

Tiedustelut työeläkevakuuttamista koskevista tiedoista tilaajavastuulain valvontaa varten

Aluehallintoviraston työsuojeluviranomaisella on työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta säädetyn lain (44/2006) 4 b §:n perusteella oikeus saada salassapitosäännösten ja muiden tiedonsaantia koskevien rajoitusten estämättä välttämättömiä tietoja Eläketurvakeskukselta tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annetun lain (1233/2006) ja työsuhteen vähimmäisehtojen noudattamisen sekä ulkomaalaisen työvoiman käytön valvomiseksi.

Työsuojeluviranomaisen yhteydenotot: tyelvalvonta(at)etk.fi.

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.