Keskeytätkö ulkomaantyösi?
Eläketurvakeskus pyytää ulkomaantyönsä keskeyttäviä ilmoittamaan kotiinpaluustaan.
Eläketurvakeskus pyytää ulkomaantyönsä keskeyttäviä ilmoittamaan kotiinpaluustaan.
Pimeä työ ei tunne rajoja. Siksi työeläkevakuuttamista Suomessa valvova Eläketurvakeskus on yhdessä muiden järjestöjen, ministeriöiden ja viranomaisten kanssa mukana Euroopan työviranomaisen #EU4FairWork-kampanjassa. Kampanja jakaa tietoa ja järjestää tapahtumia siitä, miten pimeää työtä torjutaan ja miksi työn tekeminen virallisesti on kaikkien etu.
Työkyvyttömyydestä työuransa aikana kärsineet vanhuuseläkeläiset kokevat lähes kaksi kertaa useammin vaikeuksia terveysmenojen kattamisessa kuin muut vanhuuseläkeläiset.
Rakennusalan yritykset maksavat tavallista korkeampaa työeläkemaksua. Finanssialalla maksut ovat puolestaan keskimääräistä matalampia. Maksujen suuruuteen vaikuttavat esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeiden määrä, yrityksen koko ja työeläkeyhtiöiden asiakashyvitykset. Voit tutkia työeläkemaksujen suuruutta toimialoittain visualisoinnilla.
Vuoden 2019 alusta käyttöönotettu tulorekisteri on merkinnyt Eläketurvakeskuksen valvontatyölle runsaasti uuden oppimista ja uudenlaisia haasteita. Tämä siirtymävaihe jatkuu edelleen.
Uusien esitteiden paperiversiot ovat nyt tilattavissa.
Eläketurvakeskuksessa tehtiin vuonna 2019 lähes 13 000 ratkaisua Suomen sosiaaliturvaan kuulumisesta ulkomaantyön aikana. Todistuksia sosiaaliturvaan kuulumisesta myönnettiin kaikkiaan 11 365. Todistuksista 40 prosenttia annettiin automaattiratkaisuina.
Brexit eli Britannian ero EU:sta on vahvistunut ja ero on tullut voimaan 1. helmikuuta. Britannian ero EU:sta tapahtuu Britannian ja EU:n yhteisen sopimuksen perusteella.
Työeläkejärjestelmän työkyvyttömyyseläkehakemusten hylkäysosuus on kasvanut kymmenessä vuodessa 9 prosenttiyksikköä. Vuonna 2019 hakemuksista hylättiin 31 prosenttia, kun vastaava osuus vuonna 2009 oli 22 prosenttia. Hylkäysosuus on noussut vuosittain, paitsi vuonna 2018, jolloin se laski noin 2 prosenttiyksikköä edellisestä vuodesta.
Eläketurvakeskus (ETK) myöntää vuosittain ansiokkaalle pro gradu -työlle tunnustuspalkinnon. Palkinnon arvo on 2 000 euroa.
Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.