Eläkkeiden taso ja eläkkeensaajien toimeentulo

18.12.2024 Nivalainen Satu

Osittaisen eläkkeen ottaneilla muita suuremmat vanhuuseläkkeet, maahanmuuttajilla muita pienemmät

Miten eläkkeiden taso ja ryhmien väliset eläke-erot ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä? Tarkastelimme tuoreessa tutkimuksessa vuosina 2006, 2011, 2017 ja 2023 vanhuuseläkkeelle siirtyneitä ja heidän eläkkeitään. Tutkimuksessa eroteltiin monenlaisia taustatekijöitä, ja ensimmäistä kertaa otettiin huomioon myös osittaisen vanhuuseläkkeen ottaminen ja maahanmuuttotausta. 

29.8.2024 Tuominen Samuli

Verotuksen vaikutus OVE:n ottaneen elinkaarituloihin – Esimerkkinä 62-vuotias palkansaaja

Osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen (OVE) voi ottaa maksuun jo ennen eläkeikää. OVE:n ottaminen voi houkutella, koska etukäteen ei voi tietää, miten pitkään vanhuuseläkkeestä ehtii nauttimaan. Osittaisen vanhuuseläkkeen ottaminen voi lisätä kulutus- tai sijoitusmahdollisuuksia, erityisesti jos jatkaa työskentelyä entisenlaisesti OVE:n rinnalla. Kun otetaan huomioon verotus, OVE:n ottaminen voi teoriassa olla edullisempaa matalammilla tulotasoilla.

15.2.2024 Anu Polvinen

Eläkeikä joustaa ja työskentely eläkkeellä yleistyy – lisääntyykö eriarvoisuus?

Noin kolmannes palkkatyöstä vanhuuseläkkeelle siirtyneistä jatkaa työntekoa. Yrittäjistä eläkkeellä työskentelee tätäkin useampi. Vanhuuseläkkeellä työskentely on yleisintä heti eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Eläkkeellä työskentelevät useammin ne, joilla on hyvä terveys, työkyky ja sosioekonominen asema, sekä ne, jotka ovat jääneet keskimääräistä myöhemmin eläkkeelle.   

9.11.2023 Liisa-Maria Palomäki

Puolisoiden väliset tuloerot lisäävät naisten tyytymättömyyttä raha-asioita koskevaan päätöksentekoon

Eläkeläisnaiset ovat tyytymättömämpiä raha-asioita koskevaan päätöksentekoon parisuhteessa silloin, kun puolisoiden välillä on tuloeroja – erityisesti kun naiset ovat suurempituloisia kuin miehet. Kotitalouden sisäisten tuloerojen merkityksestä tiedetään Suomessa toistaiseksi vähän. Kansainväliset tutkimukset kertovat niiden vaikuttavan laaja-alaisesti taloudelliseen hyvinvointiin.

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.