Ison-Britannian sosiaaliturvan perustan muodostaa lakisääteinen kansallisvakuutusjärjestelmä (National Insurance Scheme). Kansallisvakuutuksesta maksetaan vakuutusmaksukausiin perustuvia vanhuuseläke- ja muita sosiaaliturvaetuuksia kuten työttömyys-, työkyvyttömyys- ja perhe-etuuksia.

Kansallisvakuutuksen eläketurvaa täydentävät työnantajakohtaiset lisäeläkejärjestelyt. Nämä ns. Workplace pensions -eläkkeet muodostavat merkittävän osan eläketurvaa erityisesti keski- ja hyvätuloisilla palkansaajilla. Työnantajaeläkkeiden yleisyys on lisääntynyt merkittävästi sen jälkeen, kun työntekijöiden liittäminen järjestelmiin tehtiin pakolliseksi vuodesta 2012 lähtien. Nykyisin työnantajakohtaista eläketurvaa kartuttaa noin kahdeksan kymmenestä palkansaajasta.

Kansallisvakuutusjärjestelmästä maksettavien etuuksien ja työnantajaeläkkeiden ohella useat tuloharkintaiset etuudet sekä yksilölliset lisäeläkkeet (personal/stakeholder pensions) tuovat oman lisänsä eläketurvaan.

Hallinto

Lakisääteinen sosiaalivakuutusjärjestelmä kuuluu työ- ja eläkeministeriön (Department for Work and Pensions, DWP) hallinnonalaan. DWP vastaa lakisääteisen vanhuuseläkkeen ja useiden muiden sosiaalivakuutusetuuksien hallinnosta sekä myös koko eläkejärjestelmän yleisestä toiminnasta.

Eläketoimisto (The Pension Service) on osa työ- ja eläkeministeriötä ja se vastaa lakisääteisen eläketurvan toimeenpanosta. Eläketoimisto maksaa kansallisvakuutuksen vanhuuseläkkeet sekä myös muita eläkkeensaajille kuuluvia etuuksia. Eläketoimisto tuottaa lisäksi erilaisia palveluita ja eläkeinformaatiota eläkkeensaajille ja vakuutetuille. Eläketoimisto koostuu alueellisista ja keskitetyistä yksiköistä. Ulkomaiset eläkeasiat on keskitetty International Pension Centre (IPC) -toimistoon.

DWP:n alaisuuteen kuuluva Jobcentre Plus vastaa pääosasta työikäisten etuuksien hallinnoinnista. Tähän kuuluvat mm. työkyvyttömyysetuudet. Perheenjäsenen kuoleman perusteella maksettavia etuuksia hallinnoi DWP:n Bereavement Service.

Vero- ja tullivirasto (HM Revenue and Customs, HMRC) kerää kansallisvakuutusjärjestelmän vakuutusmaksut. HMRC vastaa myös tiettyjen sosiaaliturvaetuuksien maksamisesta. Eläkeneuvontapalvelu (The Money and Pension Advisory Service) on työ- ja eläkeministeriön hallinonalaan liittyvä asiantuntijaelin. Eläkeneuvontapalvelun tehtävänä on neuvoa ja opastaa kansalaisia eläkkeisiin ja muihin raha-asioihin liittyvissä asioissa.

Lakisääteisen järjestelmän rahoitus

Kansallisvakuutusjärjestelmään kuuluvia etuuksia rahoitetaan työnantajilta, palkansaajilta ja yrittäjiltä perittävillä kansallisvakuutusmaksuilla. Tarvittaessa etuuksien rahoitukseen käytetään myös verovaroja. Verorahoituksella hoidetaan myös ne sosiaaliturvaetuudet, jotka eivät perustu kansallisvakuutusmaksuihin. Järjestelmässä ei ole etukäteisrahastointia.

HMRC:n keräämät vakuutusmaksut tilitetään pääosin kansallisvakuutusrahastoon (National Insurance Fund, NIF). Kansallisvakuutusrahaston kautta rahoitetaan kansallisvakuutusmaksuihin sidonnaiset etuudet, kuten vanhuuseläkkeet ja työkyvyttömyys- ja työttömyysetuudet sekä kuoleman johdosta maksettavat etuudet.

Kansallisvakuutusmaksut

Kansallisvakuutusjärjestelmää rahoitetaan kansallisvakuutusmaksuilla (National Insurance Contributions, NIC). NIC-maksujen suorittaminen muodostaa oikeuden vanhuuseläkkeeseen ja muihin kansallisvakuutusjärjestelmästä maksettaviin etuuksiin.

Pakollisten NIC-maksujen maksuvelvollisuus on työnantajilla sekä 16-vuotta täyttäneillä palkansaajilla ja yrittäjillä, joiden tulotaso ylittää ansaintarajan. Maksuvelvollisuus päättyy henkilön täyttäessä vanhuuseläkeiän. Järjestelmään on mahdollista suorittaa myös vapaaehtoisia maksuja, jos vakuutushistoriassa on aukkoja.

NIC-maksut jakautuvat neljään eri luokkaan. Työntekijät ja työnantajat kuuluvat maksuluokkaan 1. Maksujen perusteena ovat työntekijän saamat ansiot. Työnantajat maksavat NIC-maksuja myös työntekijöiden työskentelyyn liittyvistä kuluista ja työntekijöiden saamista eduista (expenses & benefits) maksuluokkien 1A & 1B mukaisesti.

Yrittäjät maksavat luokan 2 ja luokan 4 mukaisia maksuja. NIC-maksut pohjautuvat pääsääntöisesti yrittäjätoiminnan vuotuiseen voittoon.

Edellytykset täyttävät henkilöt voivat maksaa myös luokan 3 mukaista kiinteää vapaaehtoista NIC-maksua.

Maksuluokka	Maksaja	Maksun peruste
Luokka 1	Työnantajat ja työntekijät	Ansiot
Luokka 1A & 1B	Työnantajat	Kulut ja edut
Luokka 2	Yrittäjät	Yrittäjätoiminnan voitto
Luokka 3	Edellytykset täyttävät henkilöt (vapaaehtoinen)	Kiinteä maksu
Luokka 4	Yrittäjät	Yrittäjätoiminnan voitto

Työnantajien ja työntekijöiden maksut

Työnantajan ja työntekijän luokan 1 mukaiset NIC-maksut peritään tiettyjen tulotasojen ja niiden mukaisten maksuprosenttien puitteissa.

Työntekijöitä koskevan luokan 1 NIC-maksun alatulorajan (Lower Earning Limit, LEL) alle jäävät tulot eivät ole vakuuttamisvelvollisuuden piirissä. Rajan ylimenevistä tuloista aina ensisijaiseen tulorajaan (Primary Threshold, PT) saakka työntekijälle syntyy oikeus etuuksiin oikeuttaviin vakuutuskausiin, vaikka vakuutusmaksuja ei peritä.

Työntekijän ansioista peritään NIC-maksu ensisijaisen tulorajan ylittävistä tuloista alkaen. Työnantajilla rajaa, jonka ylittäviltä ansioilta peritään NIC-maksua, kutsutaan toissijaiseksi tulorajaksi (Secondary Threshold, ST).

Ansioiden ylätuloraja (Upper Earnings Limit, UEL) on ansioraja, johon asti työntekijä maksaa vakuutusmaksuja täysimääräisenä. Ylimenevien ansioiden osalta työntekijöiden maksuprosentti on matalampi.

Työntekijän luokan 1 kansallisvakuutusmaksut, 6.4.2024-5.4.2025

Ansiotulorajat £/kk	Maksuprosentti %
533–1 048 (LEL-PT)	0
1048,01–4189 (PT-UEL)	8,0
yli 4189	2,0

Työnantajan luokan 1 kansallisvakuutusmaksut, 6.4.2024-5.4.2025

Ansiotulorajat £/kk	Maksuprosentti %
533–758 (LEL-ST)	0
758,01–4189 (ST-UEL)	13,8
yli 4189	13,8

Luokassa 1A ja 1B vakuutusmaksut peritään prosenttiosuuksina työntekijöiden työskentelyyn liittyvien kulujen ja työntekijän saamista eduista. Tämän maksun maksaa vuosittain vain työnantaja. Maksu kuluista ja eduista on 13,8 prosenttia verovuonna 2024-2025.

Yrittäjien maksut

Yrittäjillä kansallisvakuutusmaksut määräytyvät kulujen vähentämisen jälkeisestä voitosta (profit).

Pienituloisuuskynnyksen (Small Profits Threshold) alle jäävästä vuosittaisesta voitosta ei tarvitse maksaa NIC-maksua, mutta luokan 2 kiinteää maksua voi vapaaehtoisesti maksaa mahdollisten vakuutuskausiaukkojen paikkaamiseksi.

Yrittäjätoiminnan voiton ylittäessä pienituloisuuskynnyksen, yrittäjän luokan 2 maksut hyvitetään automaattisesti ja yrittäjä on vakuutettu ilman erillistä vakuutusmaksua edellyttäen, että yrittäjä on rekisteröitynyt verohallintoon ja tehnyt veroilmoituksen tuloistaan.

Luokan 4 maksua maksetaan, kun yrittäjätoiminnan voitto ylittää alatulorajan (Lower Profits Limit). Toisin kuin luokan 2 maksu, luokan 4 maksu on prosentuaalinen. Luokan 4 maksuja ei kuitenkaan erikseen huomioida kansallisvakuutusjärjestelmän etuusoikeuksiin vaikuttavina maksuina, joten ne ovat luonteeltaan enemmän veroluonteisia maksuja.

Yrittäjien kansallisvakuutusmaksut, 6.4.2024-5.4.2025

Yrittäjätoiminnan voitto £/vuosi	NIC-maksu £ tai %	Maksuluokka
alle 6 725 (pienituloisuuskynnys)	vapaaehtoinen 3,45 £ viikossa	luokka 2
6 725–12 570 (alatuloraja)	hyvitetty	luokka 2
12 570–50 270	6 %	luokka 4
yli 50 270	2 %	luokka 4

Vapaaehtoiset maksut

NIC-maksuja voi tietyin ehdoin maksaa vapaaehtoisesti. Vapaaehtoisilla maksuilla voi täydentää kansallisvakuutusjärjestelmän mukaisissa vakuutusajoissa olevia aukkoja, mikäli henkilön palkka- tai yrittäjätulot ovat jääneet alle NIC-maksujen alatulorajan esimerkiksi ulkomailla työskentelyn vuoksi tai sellaisen työttömyysjakson ajalta, jolta ei ole maksettu kansallisvakuutushyvitystä kerryttävää työttömyysetuutta. Vapaaehtoista maksua voi yleensä maksaa takautuvasti enintään kuuden verovuoden ajalta.

Vapaaehtoisen vakuuttamisen edellytykset täyttävät henkilöt maksavat useimmiten luokan 3 kiinteää puntamääräistä maksua (yrittäjät luokan 2 maksua). Verovuonna 2024–2025 luokan 3 maksu on 17,45 puntaa viikkoa kohden.

Vapaaehtoinen luokan 3 NIC-maksu huomioidaan kansallisvakuutusjärjestelmän mukaista vanhuuseläkeoikeuden vähimmäisvakuutusaikaa ja eläkkeen määrää laskettaessa, mutta ei muissa kansallisvakuutusjärjestelmän etuuksissa.

Vakuutusaikahyvitykset

Kansallisvakuutusjärjestelmästä maksettaviin etuuksiin oikeuttavaa vakuutusaikaa on mahdollista kerryttää myös ansiontyön ulkopuolisista elämäntilanteista maksuttomien vakuutusaikahyvitysten (National Insurance Credits) kautta.

Jos henkilö ei ole mukana työelämässä työttömyydestä, sairaudesta, työkyvyttömyydestä tai vanhempainvapaasta johtuen ja hänelle on myönnetty tästä etuus tai hänellä olisi oikeus etuuteen, myönnetään hänelle automaattisesti tai erikseen pyytämällä etuusjaksoilta hyvityksiä.

Etuusjaksojen lisäksi hyvityksiä myönnetään yleistuen (Universal Credit) saajille, tietyin edellytyksin alle 12-vuotiaan lapsen vanhemmalle tai sijaishuoltajalle, omaishoitajille, työvoimakoulutuksessa oleville, valamiehistön jäsenille sekä ulkomailla asevoimien palveluksessa olevan puolisolle ja syyttömästi vangituille henkilöille.

Useimmat etuuksista ja eri elämäntilanteista saadut hyvitykset katsotaan luokan 1 NIC-maksuiksi. Luokan 1 hyvitykset huomioidaan kaikkiin järjestelmän etuuksiin oikeuttavina maksuina mutta luokan 3 NIC-maksut huomioidaan vain vanhuuseläkeoikeutta kerryttävänä vakuutusaikana.

Vanhuuseläke

Kansallisvakuutuksen vanhuuseläke muodostuu vuonna 2016 voimaan tulleen eläkeuudistuksen myötä kokonaan uudesta vanhuuseläkkeestä (The new State Pension, nSP).

Uudella vanhuuseläkkeellä (nSP) korvattiin aiempi perusvanhuuseläke (basic State Pension, bSP) sekä ansiosidonnainen työeläkeosa (State Second Pension, S2P).

Eläkeikä

Eläkeikä on 66 vuotta sekä miehillä että naisilla.  Eläkettä ei ole mahdollista ottaa varhennettuna.

Vuosina 2026–2028 eläkeikä nousee 67 vuoteen 1 kuukausi kerrallaan syntymäajankohdan mukaan alkaen 6.4.1960 syntyneistä (ks. taulukko alla). Vanhuuseläkeikä on siten 67 vuotta 6.3.1961 ja sen jälkeen syntyneiden henkilöiden kohdalla vuonna 2028.

Eläkeiän tulisi nousta lain mukaan edelleen 67 vuodesta 68 vuoteen vuosien 2044–2046 aikana, mutta nosto edellyttää vähintään viiden vuoden välein tehtävän työ- ja eläkeministeriön arviota aikataulun soveltuvuudesta. Soveltuvuudessa otetaan huomioon mm. tavoite pitää eläkeajan osuus aikuisiästä vakaana, n. kolmanneksena.

Eläkeikämuutoksista tulee ilmoittaa kansalaisille vähintään 10 vuotta etukäteen. Vuonna 2023 valmistuneen viimeisimmän raportin mukaan alkuperäinen aikataulu eläkeiän nostolle on edelleen soveltuva, ja eläkeikä olisi siten 6.4.1978 ja myöhemmin syntyneillä 68 vuotta vuodesta 2046 lähtien.

Eläkeiän muutokset vuosina 2026–2046

Syntymäaika	Eläkeikä tai eläkeiän saavuttamispäivämäärä
6.4. 1960 – 5.5. 1960	66 v. 1 kk.
6.5. 1960 – 5.6. 1960	66 v. 2 kk.
6.6. 1960 – 5.7. 1960	66 v. 3 kk.
6.7. 1960 – 5.8. 1960	66 v. 4 kk.
6.8. 1960 – 5.9. 1960	66 v. 5 kk.
6.9. 1960 – 5.10. 1960	66 v. 6 kk.
6.10. 1960 – 5.11. 1960	66 v. 7 kk.
6.11. 1960 – 5.12. 1960	66 v. 8 kk.
6.12. 1960 – 5.1. 1961	66 v. 9 kk.
6.1. 1961 – 5.2. 1961	66 v. 10 kk.
6.2. 1961 – 5.3. 1961	66 v. 11 kk.
6.3. 1961 – 5.4. 1977	67 v.
6.4. 1977 – 5.5. 1977	6.5.2044
6.5. 1977 – 5.6. 1977	6.7.2044
6.6. 1977 – 5.7. 1977	6.9.2044
6.7. 1977 – 5.8. 1977	6.11.2044
6.8. 1977 – 5.9. 1977	6.1.2045
6.9. 1977 – 5.10. 1977	6.3.2045
6.10. 1977 – 5.11. 1977	6.5.2045
6.11. 1977 – 5.12. 1977	6.7.2045
6.12. 1977 – 5.1. 1978	6.9.2045
6.1. 1978 – 5.2. 1978	6.11.2045
6.2. 1978 – 5.3. 1978	6.1.2046
6.3. 1978 – 5.4. 1978	6.3.2046
6.4. 1978 >	68 v.

Eläkkeen määräytyminen

Vanhuuseläke määräytyy vakuutusvuosien perusteella. Eläkkeen myöntämisen vähimmäisedellytyksenä on yleensä 10 vakuutusvuotta (qualifying year). Vakuutusvuosien ei tarvitse olla peräkkäisiä. Täyden vanhuuseläkkeen saa 35 vakuutusvuodella. Mikäli henkilöllä ei ole kertynyt 35:ttä vakuutusvuotta, myönnettävän eläkkeen määrä suhteutetaan kertyneisiin vakuutusvuosiin.

Yksi eläkkeeseen oikeuttava vakuutusvuosi muodostuu edellisen vuoden huhtikuusta seuraavan vuoden huhtikuuhun päättyvän verovuoden aikana maksetuista NIC-maksuista, kertyneistä maksuhyvityksistä tai ansiotyön ulkopuolisista palkattomista hyvityksistä. NIC-maksuja voidaan maksaa myös takautuvasti vapaaehtoisina maksuina. Maksut kirjautuvat vakuutetun kansallisvakuutustietoihin (National Insurance record).

Eläkkeen määrä

Vanhuuseläkkeen (nSP) täysi määrä on 221,20 puntaa (n. 254 euroa) viikossa (verovuosi 2024/2025). Eläke maksetaan tavallisesti neljän viikon välein, jolloin määrä on noin 885 puntaa kuukaudessa (n. 1 017 e). Vanhuuseläkkeen määrä on tätä vähemmän, jos vakuutusvuosia on vähemmän kuin 35.

Ennen vuotta 2016 voimassa olleen järjestelmän piirissä olleilla (basic State Pension, Additional State Pension) eläkkeen määrä voi poiketa yllä olevasta (ks. siirtymäsäännöt alla).

Vanhuuseläkkeen määrään eivät vaikuta muut tulot.  Vanhuuseläkkeen voi siten nostaa ja jatkaa työskentelyä ilman, että työtulot vähentävät eläkkeen määrää.

Lykkäyskorotus

Vanhuuseläkkeeseen voidaan maksaa lykkäyskorotus, jos eläkkeen ottaa eläkeiän jälkeen. Eläkkeen vähimmäislykkäysaika on 9 viikkoa lakisääteisen eläkeiän täyttämisestä. Lykkäyskorotus on 1 prosentti jokaiselta lykätyltä 9:ltä viikolta. Vuositasolla lykkäyskorotus on noin 5,8 prosenttia täyttä lykättyä vuotta kohden. Maksussa olevaa lykkäyskorotusta tarkistetaan vuosittain kuluttajahintojen muutosten mukaan.

Yli vuoden lykätyn eläkkeen lykkäyskorotuksen voi saada kertasuorituksena. Tietyin edellytyksin eläkeiän saavuttanut puoliso voi saada itselleen maksuun kuolleen puolisonsa eläkkeen lykkäyskorotuksen.

Työkyvyttömyysetuudet

Iso-Britanniassa pääasiallinen työikäisten pitkäaikaisen työkyvyttömyyden perusteella myönnettävä etuus on nimeltään Employment and Support Allowance (ESA). Tämän lisäksi työkyvyttömällä on usein oikeus myös muihin toimeentuloa täydentäviin etuuksiin.  

ESA yhteensovitettiin yleistukeen (Universal Credit) vuonna 2013 ja vanhaan ESA-etuuteen kuulunut harkinnanvarainen osa poistui käytöstä. Tämän jälkeen ESA-etuudesta on käytetty ”uudentyylinen ESA” -nimitystä (New Style ESA). Seuraavassa tarkastellaan uudentyylistä ESA-etuutta, vaikkakin myös vanhanmallista etuutta voi yhä olla maksussa.

ESA-etuus

Uudentyylistä ESA-etuutta voi saada henkilö, joka täyttää seuraavat ehdot:

• 16 vuotta täyttänyt mutta alle vanhuuseläkeiän,
• työkyky on alentunut sairauden tai muun työkyvyttömyyden vuoksi,
• ei ole oikeutta lakisääteiseen sairauspäivärahaan (Statutory Sick Pay) tai työttömyyspäivärahaan (JSA).

Uudentyylisen ESA-etuuden edellytyksenä on lisäksi edeltävä ansiotyö tai yrittäjyys sekä 2 täyttä vakuutusvuotta työkyvyttömyyttä edeltävien 3 verovuoden ajalta.

ESA-etuutta saadakseen hakijan tulee tehdä ensin hakemus, jonka pohjalta DWP tekee alustavan päätöksen oikeudesta etuuteen. Hakemuksen jatkokäsittely tehdään Jobcentre Plus -työvoimatoimiston virkailijan kanssa. Hakijan tulee tällöin allekirjoittaa sitoumus osallistua yhdessä sovittuihin kuntoutustoimenpiteisiin sekä esittää miten sairaus tai vamma vaikuttaa hänen työkykyynsä ja toimittaa tähän liittyvät lääkärintodistukset. Jos hakemus hyväksytään tässä vaiheessa, on hakija oikeutettu käsittelyajan ESA-etuuteen (ks. taulukko alla).

Käsittelyaikana DWP tekee hakijalle yleensä työkyvyn arvioinnin (Work Capability Assesment). Jos työkyvyn on arvioitu heikentyneen riittävästi ja muut edellytykset täyttyvät, asetetaan henkilö työkyvyttömyyden arvioidun vakavuuden mukaan joko

• aktivointiryhmään (work-related activity group) tai
• tukiryhmään (support group).

Aktivointiryhmään kuuluvien henkilöiden työkyvyn katsotaan alentuneen tilapäisesti. Ryhmään kuuluvien henkilöiden työllistymisen katsotaan siten olevan mahdollista tulevaisuudessa ja heidän tulee tietyin ehdoin osallistua työllistymistä edistäviin toimiin ja haastatteluihin.

Tukiryhmään kuuluvien henkilöiden työkyvyn katsotaan heikentyneen pysyvämmin, eikä heillä ole velvollisuuksia osallistua työllistämistä edistäviin toimiin tai haastatteluihin. ESA-etuus on tasamääräinen, mutta sille on määritelty ikäperusteiset maksimitasot hakemuksen käsittelyajan (13 viikkoa) ajaksi sekä tämän jälkeen ESA-etuuden tyypin mukaisesti. ESA-etuus maksetaan 2 viikon välein ja se myönnetään määräaikaisena vuodeksi työkykyisten ryhmään kuuluville ja toistaiseksi tukiryhmään kuuluville.

Employment and Support Allowance (ESA) -etuuden enimmäismäärät v. 2024–2025, £/viikko.

	alle 25 v.	25 v. ja vanhemmat
Ensimmäiset 13 vk. (käsittelyaika)	71,70	90,50
Tukiryhmä	138,20	138,20
Työkykyisten ryhmä	90,50	90,50

Vaikka ESA-etuus on tarkoitettu pääsääntöisesti työkykynsä menettäneille, voi sen rinnalla yleensä työskennellä, jos työtulot jäävät alle 183,50 £/viikko (netto) ja työskentelytunnit alle 16/viikko. Työskentelyn ylittäessä nämä rajat, ESA-etuus voidaan katkaista. Työnantajan eläkejärjestelmästä maksettavat eläkkeet (occupational pension) tai yksityiset eläketulot (personal pension) vähentävät ESA-etuutta 50 prosentilla 85 £/viikko (2024–2025) ylittävältä määrältä.

ESA-etuus kerryttää luokan 1 NIC-hyvityksiä ja siten muun muassa vanhuuseläkkeen edellytyksenä olevaa kansallisvakuutuksen vakuutusaikaa. Yleistukea (Universal Credit, ks. jäljempänä) voidaan maksaa esimerkiksi asumis- ja lastenhoitokuluihin myös uudentyylisen ESA-etuuden rinnalla.

Kuolemantapausetuudet

Vuoden 2016 eläkeuudistuksen myötä useita kuolemantapauksiin liittyviä etuuksia yhdistettiin uuden kuolemantapaustuen (Bereavement Support Payment) alle.  Kuolemantapaustuki on siten nykyisin pääasiallinen perhe-eläketyyppinen etuus. Maksussa voi kuitenkin yhä olla kuolemantapausetuuksia, jotka olivat voimassa ennen eläkeuudistusta (Bereavement Allowance, Widowed Parent’s Allowance, Bereavement Payment).

Kuolemantapaustuki

Kuolemantapaustukea (Bereavement Support Payment) maksetaan avioliiton, rekisteröidyn parisuhteen tai avoliiton (jos huollettavia yhteisiä lapsia) mies- tai naispuoliselle leskelle edunjättäjän kuoleman perusteella, jos edunjättäjän kuolemanhetkellä seuraavat ehdot täyttyvät:

• Leski on alle eläkeiän,
• leski asuu Isossa-Britanniassa tai maassa, joka maksaa kuolemantapausetuuksia,
• edunjättäjä oli maksanut kansallisvakuutusmaksuja vuoden 1975 jälkeen vähintään yhtenä vuonna 25 viikkoa tai
• edunjättäjän kuolema aiheutui työtapaturmasta tai ammattitaudista.

Kuolemantapaustukena maksetaan sekä kertasumma että enimmillään 18 kuukautta kestävä määräaikainen korvaus. Etuuden määrään ja maksuaikaan vaikuttaa onko leskellä huollettavia lapsia, milloin hakemus tehdään sekä lesken ikä suhteessa eläkeikään. Etuuden maksamiseen ei sen sijaan vaikuta lesken uusi avio- tai avoliitto.

Kuolemantapaustuki maksetaan korotettuna (higher rate), jos leski huolehtii alle 20-vuotiaasta lapsesta tai on raskaana kuoleman hetkellä. Jos leski ei täytä näitä vaatimuksia, maksetaan normaali määrä (standard rate).

Kuolemantapaustuen enimmäismäärät v. 2024–2025

	kertasumma	kuukausimäärä
Korotettu määrä	3 500 £	18 x 350 £
Normaali määrä	2 500 £	18 x 100 £

Yllä olevat määrät maksetaan, jos etuuden hakee viimeistään 3 kk kuluessa edunjättäjän kuolemasta. Jos etuutta hakee 3–12 kk. edunjättäjän kuoleman jälkeen, maksetaan kertasumma mutta vain osa kuukausittaisista suorituksista. Jos etuutta hakee 12–21 kk. aikana, maksetaan vain osa kuukausisuorituksista. Jos aikaa on kulunut yli 21 kk. edunjättäjän kuoleman ja hakemuksen jättämisen välillä, etuutta ei yleensä makseta lainkaan.

Jos lesken eläkeikään on alle 18 kk., maksetaan tällöin kertasumma mutta vain osa kuukausisuorituksista.  

Lapsille ei makseta kuolemantapausetuuksia, oikeus on rajattu leskille.

Huoltajan avustus

Toisen tai molemmat vanhempansa menettäneen lapsen huoltajalle voidaan maksaa tietyin edellytyksin verovapaata huoltajan avustusta (Guardians’s Allowance). Etuuden myöntäminen on sidottu lapsilisän (Child Benefit) saamiseen ja sen määrä on 21,75 £ viikossa (v. 2024–2025).

Puolison eläkkeen periminen

Isossa-Britanniassa on ollut mahdollista periä (inherit) osa edesmenneen puolison eläkkeestä tietyin edellytyksin tai lukea puolison vakuutuskausia hyväksi oman eläkkeen täydentämiseksi (increase). Vuoden 2016 eläkeuudistuksessa lesken vanhuuseläkkeen määräytymistä koskevia sääntöjä kuitenkin muutettiin siten, että tämä on mahdollista käytännössä enää vain vanhan järjestelmän piirissä olleilla.

Leski voi siten periä osan edunjättäjän vanhasta vanhuuseläkkeen ansiosidonnaisesta työeläkeosasta (additional State Pension), jos avioliitto tai rekisteröity parisuhde oli alkanut ennen 6.4.2016 ja edunjättäjä oli joko täyttänyt eläkeiän tähän päivämäärään mennessä tai hän oli kuollut tätä ennen mutta olisi täyttänyt eläkeiän tämän jälkeen.

Leski voi myös periä puolet edunjättäjän suojatusta maksuosuudesta (protected payment), jos avioliitto tai rekisteröity parisuhde oli alkanut ennen 6.4.2016 (ks. edellä Siirtymäsäännöt uuden vanhuuseläkkeen määräytymisessä). Leski voi myös tietyin edellytyksin periä eläkeiän saavuttaneen edunjättäjän lykkäämän eläkkeen lykkäyskorotuksen.

Jos puoliso menee uudelleen naimisiin tai rekisteröi parisuhteen ennen vanhuuseläkeiän täyttämistä, hän menettää oikeuden näihin edunjättäjän perusteella myönnettäviin etuuksiin.

Siirtymäsääntönä on myös vielä mahdollista, että kansallisvakuutuksen aiempi työeläkeosa ja suojattu maksuosa jaetaan avioeron yhteydessä (Pension Sharing Order).

Indeksointi

Lain mukaisesti uuden vanhuuseläkkeen ja vanhan peruseläkkeen (bSP) indeksitarkistus tulee tehdä vuosittain vähintään yleisen ansiokehityksen mukaisesti.

Näiden etuuksien indeksikorotukset perustuvat kuitenkin käytännössä ns. kolmoislukko (triple lock) -menetelmään. Menetelmän mukaisesti kyseisiä eläkkeitä tarkistetaan vuosittain huhtikuussa joko ansiotason tai kuluttajahintojen muutosten tai 2,5 prosentin mukaisesti. Näistä kolmesta valitaan korkein korotuksen perusteeksi.

Yhä laajalti maksussa olevia vanhan järjestelmän työeläkkeitä (additional State Pension) sekä useimpia muita kansanvakuutusjärjestelmän etuuksia tarkistetaan kuluttajahintojen muutosten mukaisesti.

Verotus

Kansallisvakuutuksen vanhuuseläkkeet ovat veronalaista tuloa. Henkilökohtaisen verovapaan tulon (Personal Allowance) raja on kuitenkin 12 570 puntaa vuodessa (verovuosi 2024/2025). Näin täysi uusi vanhuuseläke (nSP) vuotuisena puntamääränä jää alle tämän verotettavan tulon rajan.

Lisäeläketurva

Työpaikkakohtaiset lisäeläkkeet (workplace pensions) sekä henkilökohtaiset lisäeläkkeet (private pensions) ovat tärkeä osa ansiotyössä olevien eläketurvaa Isossa-Britanniassa ja niillä on pitkälle ulottuvat perinteet maan eläketurvan kokonaisuudessa. Lisäeläkkeiden merkittävä rooli liittyy osaltaan lakisääteisen eläkejärjestelmän tasaeläkeluonteeseen, joka on viime vuosina edelleen vahvistunut uuden vanhuuseläkkeen käyttöönoton myötä. Näin lisäeläketurvan merkitys on edelleen kasvanut erityisesti keski- ja hyvätuloisten eläketurvassa.

Vuodesta 2012 lähtien työnantaja on ollut velvollinen liittämään kelpoisuusehdot täyttävät työntekijänsä työpaikkakohtaisiin lisäeläkejärjestelmiin. Menetelmästä käytetään nimitystä auto-enrolment, koska vain liittäminen on automaattista ja työntekijä voi halutessaan erota järjestelmästä.

Auto-enrolment -menetelmä on lisännyt työpaikkakohtaisten lisäeläkkeiden kattavuutta erityisesti yksityisellä sektorilla. Vuonna 2012 lisäeläketurva kattoi yksityisellä puolella noin kolmanneksen työntekijöistä, kun vuonna 2021 kattavuus oli noussut kolmeen neljäsosaan. Kokonaisuudessaan noin kahdeksan kymmenestä työntekijästä kuuluu nykyisin työpaikkakohtaiseen lisäeläkejärjestelmään. Valtio tukee lisäeläkesäästämistä osaltaan myös eläkemaksujen verovähenteisyyden sekä nostettavan eläkkeen osittaisen verovapauden kautta.

Lisäeläketurvan hallinto

Työpaikkakohtaisiksi lisäeläkejärjestelyiksi voidaan yksityisellä sektorilla lukea sellaiset järjestelyt, joissa työnantaja on järjestänyt työntekijöidensä eläketurvan säätiöperusteisesti yksin (trust) tai yhdessä muiden työnantajien kanssa (master trust). Tämän lisäksi työnantaja voi järjestää työpaikkakohtaisen eläketurvan sopimusperusteisesti (contract-based pension), yleensä vakuutusyhtiössä. Tämän järjestelyn ryhmäluonteesta huolimatta eläkesopimusosapuolina ovat työntekijä ja eläkepalvelun tarjoaja, kuten vakuutusyhtiö.

Julkisella sektorilla lisäeläketurva on järjestetty erillisinä ammatillisina eläkejärjestelyinä kussakin organisaatioissa. Paikallishallinnon eläkejärjestelmä (Local Government Pension Scheme, LGPS) on jäsenten määrällä mitattuna julkisen sektorin suurin työnantajakohtainen lisäeläkejärjestelmä. Muut merkittävät eläkejärjestelmät ovat terveydenhoitohenkilöstön (NHS Pension Scheme), opettajien (Teachers Pension Scheme), virkamiesten (Civil Service Pension Scheme), armeijan henkilöstön (Armed Forces Pension Scheme), poliisin (Police Pension Scheme) sekä palomiesten (Firefighters Pension Scheme) järjestelmät.

Lisäeläkejärjestelmien ominaisuudet

Ison-Britannian lisäeläkejärjestelmät luokitellaan joko maksuperusteisiksi (defined contribution, DC), etuusperusteisiksi (defined benefit, DB) tai molempien piirteitä yhdistäviksi hybridi (cash balance plans) -järjestelmiksi.

Etuusperusteisissa järjestelmissä eläkettä karttuu tietty prosenttiosuus palkasta. Maksuperusteisissa eläke muodostuu eläkemaksuista ja niille kertyneistä tuotoista muodostuneesta eläkepääomasta. Cash balance -järjestelmissä työntekijälle taataan vähimmäistuotto tai ansioihin perustuva pääoma.

Maksuperusteiset eläkejärjestelmät ovat kasvattaneet suosiota yksityisellä puolella auto enrolment -velvoitteen voimaantulon myötä ja ne ovat nykyisin yleisin järjestelmätyyppi koko työvoimaan tarkasteltaessa. Julkisella puolella etuusperusteiset järjestelmät ovat kuitenkin säilyttäneet asemansa yleisimpänä järjestelmänä. Hybridijärjestelmät luokitellaan tilastoissa yleensä etuusperusteisiin järjestelmiin, eikä niiden yleisyydestä ole sen vuoksi erillistä dataa.

Iso-Britannian tilastoviranomaisen (ONS) mukaan vuonna 2021 maksuperusteisissa eläkejärjestelmissä (ml. sopimusperusteiset järjestelyt) vakuutettuja oli reilut 66 prosenttia ja etuusperusteisissa 7 prosenttia kaikista yksityisen sektorin palkansaajista. Julkisella puolella noin kahdeksan kymmenestä työntekijästä kuului etuusperusteisiin järjestelmiin ja noin yksi kymmenestä maksuperusteisiin järjestelmiin.

Yrittäjien lisäeläkejärjestelyt

Iso-Britanniassa yrittäjinä (self-employed) työskentelevien määrä oli noin 4,3 miljoonaa vuoden 2024 alkupuolella, joka vastaa noin 13 % työllisten henkilöiden.

Yleisimpiä yrittäjien hyödyntämiä verotuettuja eläkejärjestelyjä ovat sopimusperusteiset yksilölliset eläkejärjestelyt (personal pensions, PP), stakeholder -pensions (SHP) ja Self-invested personal pensions (SIPP).

Yrittäjät voivat järjestää lisäeläketurvansa myös joissakin työpaikkakohtaisia eläkejärjestelyjä hoitavissa master trust -järjestelmissä, kuten valtion perustamassa National Employment Savings Trust (Nest) -järjestelmässä.

Lisäeläke-etuudet ja eläkeiät

Lisäeläkejärjestelmien etuudet määritellään järjestelmien säännöissä tai vakuutusyhtiön ja vakuutetun välisessä sopimuksessa. Vanhuuseläkkeiden lisäksi useimmat järjestelmät tarjoavat etuuksia työkyvyttömyyden tai kuoleman varalta. Näiden ehdot vaihtelevat järjestelmästä toiseen.

Etuusperusteisissa järjestelmissä vanhuuseläke lasketaan joko uran viimeisen tai viimeisten vuosien loppupalkasta (final salary) tai koko työuran aikaisista, inflaatiotarkistetuista keskiansioista (Career Average Revalued Earnings – CARE). Työuran keskiansioihin perustuva laskenta on yleistynyt voimakkaasti sekä yksityisissä että julkisissa järjestelmissä viime vuosina. Molemmissa järjestelmissä eläke karttuu esimerkiksi 1/60 tai 1/80 osuutena eläkepalkasta (1,67 %, 1,25 %). Eläke maksetaan koko eliniän ajan, mutta usein 25 prosenttia karttuneesta eläkkeestä on mahdollista nostaa verovapaasti kertasummana.

Maksuperusteisissa järjestelmissä eläke muodostuu yksilölliselle eläketilille suoritetuista eläkemaksuista sekä näille saaduista tuotoista hallintokuluilla vähennettyinä. Eläkevarat voi nostaa eläkeiän saavuttamisen jälkeen

• kertasummana tai
• ostaa elinikäisesti maksettavan eläkkeen eli annuiteetin tai
• jättää osa järjestelmään kerryttämään tuottoa ja nostaa siitä varoja säännöllisesti (pension drawdown).

Kertasummana voi nostaa verovapaasti enintään 25 prosenttia tai n. 270 000 £ (v.2024/2025).  

Etuusperusteisten lisäeläkejärjestelmien normaali vanhuuseläkeikä on yleensä 65 vuotta tai lakisääteisen järjestelmän eläkeikä. Eläkkeen voi kuitenkin usein nostaa jo aiemmin, mutta tällöin siihen tehdään varhennusvähennys. Eläkkeen alkamista on usein myös mahdollista lykätä, jolloin eläkkeeseen tehdään lykkäyskorotus. Aikaisintaan eläkkeen voi nostaa 55-vuotiaana. Myös maksuperusteisissa lisäeläkkeissä eläkevaroja voi nostaa aikaisintaan 55-vuotiaana. Lisäeläkkeiden alin eläkeikä nousee 57 vuoteen vuonna 2028.

Ennen alinta ikävuotta eläke voi kuitenkin olla mahdollista nostaa heikon terveydentilan johdosta tai ammattikohtaisissa alemman eläkeiän tilanteissa (esim. poliisit, palomiehet, armeijahenkilöstö).

Rahoitus ja eläkemaksut

Yksityisen puolen lisäeläkejärjestelmät ovat pääsääntöisesti rahastoivia järjestelmiä. Julkisen sektorin eläkejärjestelmät ovat puolestaan pääosin rahastoimattomia, verovaroin ja eläkemaksuin rahoitettavia jakojärjestelmiä. Merkittävänä poikkeuksena tästä paikallishallinnon henkilöstön eläkejärjestelmä (LGPS) on rahastoiva. Ison-Britannian rahastoidut eläkevarat olivat noin 85 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2022.

Lisäeläkemaksut vaihtelevat erityisesti sen mukaan, onko järjestelmä etuus- vai maksuperusteinen. Maksuperusteisissa järjestelmissä eläkemaksuille on asetettu vähimmäistasot sekä palkkarajat, joiden sisällä on pakollista maksaa eläkemaksuja:

• 3 prosenttia työnantajan maksu
• 8 prosentin kokonaismaksu (jos työnantajan maksu ei riitä kokonaismaksutasoon, maksaa työntekijä erotuksen)
• Maksun perusteena oleva vuosipalkka: 6 240–50 270 £ (v. 2024/2025)

Tämän lisäksi valtio tukee lisäeläkesäästämistä järjestelmän säännöistä riippuen joko maksamalla eläkejärjestelmään suoraan (tax relief at source) 20 prosenttia työntekijän maksusta, jos eläkemaksut maksetaan jo verotetusta tulosta, tai jos maksut suoritetaan ennen verotusta, pienenee työntekijän verotettava tulo ja verot vastaavasti (net pay).  

Etuusperusteisten järjestelmien eläkemaksut määräytyvät järjestelmän sääntöjen ja lainsäädännön mukaisesti, useimmiten niin, että työnantaja vastaa järjestelmän kustannuksista ja rahoituksellisesta tasapainosta. Työntekijöillä voi kuitenkin olla myös mahdollinen oma maksuosuus. Yleensä etuusperusteisissa järjestelmissä maksutasot ovat korkeampia kuin maksuperusteisissa järjestelmissä.

Indeksointi

Lisäeläkkeiden indeksitarkistuksista on lakisääteiset vähimmäismääräykset etuusperusteisten järjestelmien eläkkeiden osalta. Järjestelmät voivat tarkistaa eläkkeitä myös vähimmäistasoa suuremmilla tarkistuksilla.

Etuusperusteisten järjestelmien maksussa olevia vuoden 1997 ja 2005 välissä karttuneita etuuksia tarkistettava (indexation) vähintään hintojen muutoksen mukaisesti, mutta enintään 5 prosentilla. Vuoden huhtikuun 2005 jälkeen karttuneita eläkkeitä koskee puolestaan 2,5 prosentin katto. Maksussa olevia ennen vuotta 1997 karttuneita eläkkeitä ei ole lain mukaan pakollista indeksoida.

Karttuneita eläkeoikeuksia on etuusperusteisissa järjestelmissä tarkistettava (revaluation) hintojen muutosten mukaisesti mutta enintään 5 prosentilla, kun tarkistus koskee ennen 2009 karttuneita etuuksia. Tämän jälkeen karttuneilla etuuksilla katto on 2,5 prosenttia.

Maksuperusteisissa järjestelmissä ei ole pakollista indeksointia, ja eläkkeiden tarkistaminen riippuu valitusta annuiteetista.

Julkisen sektorin maksussa olevia eläkkeitä korotetaan vuosittain vähintään samalla prosentilla kuin aiempaa, yhä maksussa olevaa kansallisvakuutuksen työeläkeosaa (additional State Pension). Tarkistuksessa käytetään kuluttajahintaindeksiä (CPI).

Lisäeläkejärjestelmien valvonta ja etuuksien turvaaminen

Lisäeläkejärjestelmien valvontaan osallistuu usea eri taho. Järjestelmän yleisestä toiminnasta vastaa työ- ja eläkeministeriö DWP (Department for Work and Pensions).

Eläkevalvontaviranomainen (The Pensions Regulator, TPR) on työ- ja eläkeministeriöstä erillinen julkinen organisaatio, joka valvoo ja sääntelee työpaikkakohtaisia lisäeläkejärjestelmiä, mm. auto-enrolment -menetelmän toimintaa. TPR:n tehtävänä on lisäksi vakuutettujen henkilöiden etujen turvaaminen erilaisissa työskentelyyn perustuvissa eläkejärjestelmissä sekä näiden järjestelmien hyvän hallinnon edistäminen. TPR valvoo myös etuusperusteisten eläkejärjestelmien vakavaraisuutta sekä maksuperusteisten järjestelmien maksuvelvoitteiden täyttämistä.

Finanssipalveluiden menettelytapaviranomainen FCA (Financial Conduct Authority) valvoo mm. sopimusperusteisia eläkejärjestelmiä hallinnoivia yrityksiä. Tehtävät liittyvät asianomaisten markkinoiden toimintaa ja asiakkaiden suojelua edistäviin toimiin.

Englannin keskuspankin alainen Finanssivalvontaviranomainen PRA (Prudential Regulation Authority) toimii läheisessä yhteistyössä FCA:n kanssa ja se valvoo vakuutusyhtiöiden sekä suurimpien investointiyhtiöiden ja pankkien vakavaraisuutta. Sopimusperusteisten eläkejärjestelmien hallinnoijat kuuluvat siten PRA:n valvottavien joukkoon.

Takuurahasto PPF (Pension Protection Fund) takaa eläkkeet etuusperusteisiin eläkejärjestelmiin kuuluville työntekijöille työnantajan ja asianomaisen eläkejärjestelmän maksuvaikeuksien johdosta. PPF:n toiminta rahoitetaan etuusperusteisten järjestelmien pakollisilla jäsenmaksuilla ja niistä saatavilla sijoitustuotoilla sekä PPF:n piiriin joutuneiden suljettujen järjestelmien varallisuudella. Valtio rahoittaa lisäksi PPF:n hoitamia avustuksia niille henkilöille, joiden eläkejärjestelmä ei ole aikoinaan kuulunut PPF:n suojan piiriin (Financial Assistance Scheme, FAS).

Mikäli etuusperusteinen järjestelmä joutuu takuurahasto PPF:n hoidettavaksi, PPF:stä maksettava takuueläke voi olla matalampi kuin karttunut tai maksussa oleva eläke. Jos eläke on ollut jo maksussa ja jos henkilö on saavuttanut järjestelmän normaalieläkeiän, korvataan 100 prosenttia eläkkeestä eläkekattoon saakka. Jos eläke ei ole ollut maksussa tai eläkkeensaaja on alle normaalieläkeiän, korvataan 90 prosenttia etuudesta.

Finanssipalveluiden kompensaatiojärjestelmä FSCS (Financial Services Compensation Scheme) on lakisääteinen talletussuojaa hoitava organisaatio, joka maksaa kompensaatiota FCA:n ja PRA:n asettamien sääntöjen mukaisesti palveluntarjoajan maksukyvyttömyyttä koskevissa tilanteissa. FSCS:n toiminta rahoitetaan finanssipalvelualan toimijoilta perittäviltä maksuilla. Eläkkeiden osalta FSCS kattaa vakuutusyhtiöiden hoitamat lisäeläkkeet.

Aiheesta muualla:

• Työ- ja eläkeministeriö (Department for Work & Pensions DWP)
• Eläkepalvelu (The Pension Service)
• Vero- ja tullivirasto (HM Revenue & Customs)
• Iso-Britannian eläkejärjestelmän kuvaus (ISSA)