Yrittäjä, oletko in vai out?
Suomi on EU-vertailussa yrittäjien eläkevakuutuksen kattavuudessa kärkimaita. Aivan aukotonta ei YEL-turva ja sitä kautta muu sosiaaliturva kuitenkaan Suomessakaan ole. Eläketurvan kannalta huono kehityskuva olisi, että YEL:n ulkopuolelle jäisi nykyistä useampi.
Tilastojen mukaan Suomessa on noin 300 000 yritystä. Osa yrityksistä on yhden hengen yrityksiä, osa perheyrityksiä, joissa voi olla yhteisomistusta ja yhteistyötä, toisissa omistus voi olla laajastikin jakautunut. Yrittäjyydessä on välillä kysymys yrityksen omistamisesta, toisissa yhteyksissä yrittäjämäisestä työpanoksesta. Tästä ja yritystoiminnan vaihteluista aiheutuu myös yrittäjän määrittelemiseen ja siten lukumäärätietoihin eroja. YEL-turvan ulkopuolelle jäävien lukumäärä ei ole kuitenkaan helposti esitettävissä.
Yrittäjät Suomessa hyvin vakuutuksen piirissä
Yrittäjien kokonaislukumäärä on ollut vuosikausia vakaa, 300 000 paikkeilla. Muutosta on tapahtunut lähinnä yrittäjäryhmien välillä, kun maatalousyrittäjien määrä on pienentynyt ja itseään työllistävien yrittäjien määrä on kasvanut. Tilastokeskuksen mukaan työllistäviä yrittäjiä oli viime vuonna noin 80 000, yrittäjiä ilman palkattua työvoimaa noin 150 000. Jälkimmäisiin luetaan mm. ammatinharjoittajat ja freelancerit. Maatalousyrittäjiä oli Tilastokeskuksen mukaan noin 50 000.
Työeläkevakuuttajan näkökulma yrittämiseen lähtee ansiotyöstä; omistamista ei tarvitse eläkevakuuttaa, työpanosta kyllä. Siten kaikkien yrittäjien ei välttämättä tarvitse olla eläkevakuutettuja. Eläkevakuuttamisen näkökulmasta on kahdenlaisia yrittäjiä eli yrittäjiä ja maatalousyrittäjiä. ETK:n tilastojen perusteella YEL-vakuutettuja oli 202 000 vuonna 2016. MYEL-vakuutettuja maatalousyrittäjiä oli työeläkevakuutustilaston mukaan samana vuonna 65 000.
Yrittäjätoiminnan kesto ja ansiotaso vakuutuksen piiriin pääsemisen kriteerit
Yrittäjien eläkevakuutus YEL tuli voimaan vuonna 1970. Yrittäjien eläkelain soveltamisalan kohdejoukoksi määritettiin kaikki ne, joilla on merkittävissä määrin muiden työeläkelakien soveltamispiirin ulkopuolelle jääviä työtuloja. Kun palkansaajilla ja maatalousyrittäjille oli luotu omat lakinsa, YEL luotiin siis lähtökohtaisesti laiksi, jonka avulla kaikki loputkin ansioita saavat voivat järjestää eläketurvansa. Lain ensimmäisessä pykälässä tämä laaja kattavuus ilmaistiin määrittämällä yrittäjä henkilöksi, joka tekee ansiotyötä olematta työsuhteessa.
1970-luvulla (niin kuin nytkin) oli kuitenkin vaikea vetää rajaa sille, milloin vakuutusvelvollisuuden tulisi alkaa. Palkansaajien työeläkelaissa (TEL) lyhyitä työkeikkoja ei ollut pakko vakuuttaa, ja ansioillekin oli asetettu raja. Myös YEL:iin säädettiin nämä kaksi vakuuttamista rajaavaa ehtoa. Ensiksikin YEL-vakuutusvelvollisuus oli tarkoitettu vakiintuneesti yrittäjänä toimiville. Tällaiseksi katsottiin neljän kuukauden yhdenjaksoinen kesto, kuten TEL:ssäkin. Työpanosta koskeva ansaintarajakin otettiin suoraan TEL:stä, ja se oli vähän alle 250 silloista markkaa kuukaudessa.
Jos YEL olisi seurannut palkansaajalakeja muutenkin kuin sitä luotaessa, nämä rajaukset olisi muutettu jo aikapäiviä sitten. TEL:n kestoa koskeva rajaus lyhennettiin jo vuonna 1971. Nykyisissä palkansaajien eläkelaeissa ei ole kestorajaa lainkaan. Ansiorajaakin on alennettu, ja vuoden 2005 työeläkeuudistuksen jälkeen palkansaaja pääsee työeläkevakuutuksen piiriin vähän alle 60 euron ansiorajan ylittyessä. Vakuuttamisen kytkeminen vain euroihin on selkeyttänyt työeläketurvaa huomattavasti.
YEL:ssä rajat ovat tänä päivänäkin 1970-luvun logiikan mukaisia. Vanha neljän kuukauden kestosääntö pätee yhä, ja nykyinen vakuuttamisen alaraja (7 656,26 euroa vuodessa) on saatu tarkastamalla vuosittain indekseillä alkuperäisen 250 markan tasoa. Alarajalle vakuutuksensa asettavat yrittäjät tuskin tietävät, että heidän turvansa taso määräytyy siten kuin 1960-luvun lopun TEL:n pykälissä ja momenteissa nähtiin sopivaksi minimiksi.
Eläkevakuutuksen aukkoja syytä tiivistää
Ovatko YEL:n rajaukset ongelmallisia? Rajaa voi aina katsoa kahdesta suunnasta: osa yrittäjistä on tahtomattaan YEL:in piirissä, toiset taas haluavat sen piiriin. Jos henkilö on samanaikaisesti palkansaajana (ja sitä kautta vakuutettuna) ja osaomistajana tai vähäisellä panoksella jossain yrityksessä, YEL-vakuutuksen ulkopuolelle jäämistä ei voine pitää suurena ongelmana. Eläketurva ja sosiaalivakuutus hoituvat tällöin muuta kautta.
Jos yrittäjätyö on vähäistä ja sitä tehdään silloin tällöin, vaikkapa vakinaisen palkkatyön rinnalla, ei YEL-vakuutuksen puuttumista ehkä silloinkaan koeta ongelmana. Ongelmallisempaa on, jos palkansaajana ansaittu eläketurva on jäämässä riittämättömäksi tai puuttuu kokonaan, eikä YEL-rajausten takia yrittäjätuloillakaan voi kartuttaa tai parantaa eläketurvaansa.
Työn muutoksen yhteydessä on puhuttu töiden silppuuntumisesta. Palkansaajan silpputyö ei ole eläketurvan karttumiselle enää ongelma, mutta yrittäjämäisesti hankitut epäsäännölliset tulot voivat sitä olla. On esimerkiksi mahdollista tehdä aamupäivä töitä vakuutettuna palkansaajana, ja iltapäivä freelancerina tai muuten omaan lukuun, mutta ilman vakuutusturvaa. Vastaavasti satunnaisesti yrittäjänä tai ”pätkäyrittäjänä” toimiva henkilö ei välttämättä ole vakuutusvelvollinen. Näkökulmasta riippuen YEL:iä ei tarvitse tai saa silloin kun yrittäjäpanosta on silloin tällöin tai ansiot vaihtelevat ja jäävät joillain jaksoilla alle alarajan.
Puoli vuosisataa sitten taisi olla tavallisempaa päätyä pysyvästi joko palkkatyöhön, maatalousyrittäjäksi tai yrittäjäksi. Joko/tai-malli on vaihtunut osalle sekä/että-malliksi. Tulolähteitä voi olla useita. Palkkatyö ja yrittäjätyö vuorottelevat, lomittuvat tai sattuvat päällekkäin. YEL istuu tällaiseen maailmaan vähän huonosti.
Itsensätyöllistäjät eivät aina koe itseään yrittäjiksi
Vaikka ilman työsuhdetta ansioita ansaitsevat ovat työoikeudellisesta näkökulmasta yrittäjiä, kaikki ansiotuloa hankkivat eivät koe olevansa yrittäjiä. Ryhmästä puhutaan usein itsensätyöllistäjinä. Osa heistä saa tuloja esimerkiksi apurahansaajina tai tekijänoikeuskorvauksina. Edelliset vakuutetaan MYEL:n piirissä, jälkimmäisiä ei yleensä vakuuteta. Itsensä työllistäjissä on myös paljon sellaisia, jotka eivät eri syistä halua yrittäjästatusta, eivät ole perustaneet yritystä eivätkä hankkineet Y-tunnusta.
Laskutuspalveluyritykset ovat tuoneet itseään työllistäville uuden tavan huolehtia palkkionmaksusta ja siihen liittyvistä lakisääteisistä velvoitteista. Laskutuspalveluyritys ei kuitenkaan lähtökohtaisesti ole keikkaa tekevän henkilön työnantaja. Sillä ei ole direktio-oikeutta, eikä se määrittele työn tekemisen tapaa tai paikkaa. Siten laskutuspalveluyritystä apunaan käyttävä itsensä työllistäjä ei ole työsuhteessa. Hänen ansioihinsa on siis sovellettava YEL:iä ja arvioitava toiminnan kestoa ja ansioita YEL:n sääntöjen mukaan.
Nykyiset YEL:n piiriä rajaavat kesto- ja ansioehto tuottavat jonkinlaisia kattavuusaukkoja. Osa näistä on ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä, osa ongelmallisempia. Eläketurvan kannalta huono kehityskuva olisi, että YEL:n ulkopuolelle jäisi nykyistä useampi. YEL:n kattavuutta on mahdollista laajentaa muuttamalla kesto- ja/tai ansiorajoja. Toinen vaihtoehto on tukea YEL-vakuuttamisen mahdollisuutta joillakin muillakin perusteilla.
Kirjoitus on julkaistu 10.10.2018 myös Mikko Kauton Eläketutka-blogissa.
