Onko Britannian uudistettu eläkejärjestelmä nyt suojaisasti ankkuroitu?
Ei kulunut kuin hetki Britannian EU-erosta, kun koronaepidemia alkoi huojuttamaan kuningaskuntaa, kuten muutakin Eurooppaa. Ajat ovat epätavalliset, mutta onko Britannian 2010-luvulla uudistettu eläkejärjestelmä nyt suojaisasti ankkuroitu ja sen rakenteet kestävät?
Britannia on 2000-luvulla uudistanut sekä lakisääteistä vanhuuseläketurvaa että lisäeläkkeitä. Lakisääteinen eläkeikä nousee 66 vuoteen tämän vuoden loppupuolelle tultaessa, ja nousu jatkuu 67 vuoteen vuosina 2027–2028.
Tavoitteena Britannian eläkepolitiikassa on pidetty sitä, että aikuisiän elinajasta voisi viettää keskimäärin kolmasosan eläkkeellä. Britanniassa on myös keskusteltu siitä, tulisiko jo päätettyä eläkeiän nostoa 68 vuoteen aikaistaa. Voi vain aavistella, mitkä ovat epidemian jälkivaikutukset odotettavissa olevaa elinaikaa ja elinaikaisia riskejä koskeviin keskusteluihin.
Eläkeuudistuksissa naisten eläkeikää nostettiin 60 vuodesta 65 vuoteen. Yhdenvertaisuuden näkökulmasta uudistus on nähty oikeansuuntaisena, mutta muutosta on myös kritisoitu liian vähän sopeutumisaikaa antavasta toteutuksesta. Sukupuolinäkökulmasta vanhuuseläkeuudistuksen on kuitenkin havaittu nostaneen naisten eläkkeiden tasoa nopeammin lähemmäs miesten eläkkeiden tasoa.
Vanhuuseläkkeen tasoa korotettu
Vanhuuseläkkeiden määriä on Britanniassa viime vuodet tarkistettu ns. kolmoislukko-periaatteella (triplelock). Periaatteen mukaan kansallisvakuutuksen peruseläkkeitä nostetaan vähintään 2,5 prosentilla tai hintojen nousun tai keskimääräisten ansioiden nousun mukaisesti, jos ne ovat korkeampia kuin 2,5 prosenttia.
Eläkkeiden korotuksilla on pyritty vähentämään eläkeläisköyhyyttä ja eläkeikäisten tarvetta turvautua tarveharkintaisiin vähimmäisetuuksiin. Tavoitteena on, että vanhuuseläkkeen täysi määrä pidetään eläkeikäisten tarveharkintaista etuutta korkeampana.
Tämän on nähty perustelevan myös toista, eläkesäästämisen lisäämistä koskevaa tavoitetta. Nimittäin, jos eläkesäästöt vaikuttaisivat kielteisesti eläkeaikaisen vähimmäisetuuden saamiseen ja määrään, tämä ei välttämättä kannustaisi pienituloisia lisäeläkesäästämiseen.
Sekä pakollisuutta että valinnanvapautta lisätty
Lisäeläkejärjestelmiä koskevat, 2010-luvun puolivälissä toteutetut uudistukset voivat näyttää ristiriitaisilta.
Yhtäältä vuosien 2012–2018 uudistuksessa purettiin vapaaehtoisia järjestelyjä ja velvoitettiin työnantajia liittämään työntekijänsä lisäeläkejärjestelmiin (ns. automatic-enrolment). Toisaalta vuonna 2015 voimaan tulleessa ”pension freedom & choice” -reformissa lisättiin ihmisten valinnanvapauksia eläkesäästöjensä nostamisessa.
Työntekijöiden lisäeläkevakuuttamista koskevalla sääntelyllä pyrittiin vastaamaan lisäeläkejärjestelmiin kuuluvien työntekijöiden kattavuuden pienenemiseen. Uudistus on nähty menestyksenä, sillä lisäeläkejärjestelmiin liittyminen ja eläkesäästäminen ovat selvästi lisääntyneet.
Osallistumisasteen nousu on tavoitteen kannalta oikeansuuntainen. Toisaalta maksutaso on monilla järjestelmään piiriin tulleilla matalampi kuin aiemmin ja jää pitkälti lakisääteiseen minimiin. Vaikka on aikaisempaa todennäköisempää, että nuorilla ikäluokilla on eläkesäästöjä, eläkesäästöjen määrä voi kuitenkin jäädä matalammaksi kuin vanhemmilla ikäluokilla.
Pension freedom & choice -reformi
Pension freedom & choice -reformilla (2015) mahdollistettiin eläkesäästöjen nostaminen aikaisempaa moninaisemmilla tavoilla jo 55 vuotiaana.
Uudistus tyrehdytti elinikäistä eläkettä tarjoavien annuiteettien kysynnän ja siirsi painopisteen ennen 65 ikävuotta tehtäviin eläkesäästöjen nostoihin etenkin pienempien eläkesäästöjen kohdalla. Laajamittaista näyttöä ei kuitenkaan ole siitä, että säästöjä olisi käytetty äkillisesti vaikkapa Lamborghinien ostamiseen, kuten joissakin puheenvuoroissa ennen uudistusta uumoiltiin.
Yhdistelmä Beveridgeä ja Thatcheriä
Mutkia suoristaen Britannian 2010-luvun eläkkeitä koskevia uudistuksia voisi pitää hyvinvointivaltion merkkihenkilön William Beveridgen periaatteiden – tarveharkinnan hylkääminen ja etuuden tasasuuruisuus – ja Margaret Thatcherin johdattaman markkinavetoisen, yksilön vastuuta ja vapautta korostavien periaatteiden yhdistelmänä. Uudistuksia voisi siten leikkisästi kutsua vaikkapa bevetcheriläisiksi.
Tulevaisuudessa eläketurva voi keskimäärin jäädä kuitenkin riittämättömäksi tai ainakin alhaisemmaksi kuin vanhemmilla ikäluokilla etuusperusteisen eläketurvan supistusten ja alhaisten lisäeläkkeiden säästöasteiden vuoksi. Näin, vaikka yleisen kansanvakuutusjärjestelmän vanhuuseläkettä onkin korotettu.
Eläkesää todennäköisesti vaihtelevaa
Britannian 2010-luvun eläkepolitiikka on ollut varsin vaihtelevaa.
Eläkesäitä ovat ohjanneet erilaiset ilmarintamien kohtaamiset ja ylätason suihkuvirtaukset. Suunnaksi eläkeuudistuksissa on valittu se, että perusvanhuuseläkettä täydentävät keskeisin osin eläkerahastoihin nojautuvat lisäeläkejärjestelyt. Eläketurvan kattavuuden kannalta työntekijöiden pakollinen lisäeläkejärjestelmiin liittäminen on ollut oikeansuuntainen.
Brexitin ja koronaepidemian vihmoessa, keskustelut rahastoeläkkeiden asemasta Britannian eläketurvassa ja eläkkeiden tason riittävyydestä saattavat koetella vielä kuningaskunnan eläkejärjestelmän pohja-ankkurin pitävyyttä ja uudistusten kestävyyttä.
Ison-Britannian eläkejärjestelmäkuvaus (Etk.fi)
