Lapset maksavat meidän eläkkeemme – pitäisikö vanhemmuus palkita eläke-eduin?
Voisiko vanhemmista pienituloisempi saada eläkehyvitystä pikkulapsiajalta? Pitäisikö oikeus korvaukseen syntyä tietyn lapsimäärän jälkeen? Näin toimitaan esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa, Kanadassa, Saksassa ja Ranskassa.
Yhteiskunnissa, joissa ei ole eläkejärjestelmää, on yleensä hyvin suuria perheitä. Lapsia tarvitaan työvoimaksi pelloille ja vanhuuden päivien turvaksi. Kehittyneissä yhteiskunnissa turva on järjestelmällisempää: sukupolvet ovat kollektiivisesti vastuussa toistensa vanhuudenturvasta eläkkeiden kautta.
Kun laajoja työeläkejärjestelmiä luotiin, syntyvyys oli korkea ja talouskasvu hyvää. Nyt syntyvyysennusteet näyttävät synkiltä, eivätkä ihmiset enää tavoittele yhtä suurta perhekokoa. Tulisiko siis myös eläkejärjestelmän perusteita sorvata uuteen muotoon?
Tarkastelen tässä kirjoituksessa jakojärjestelmäperusteista eläkejärjestelmää, jollainen Suomenkin työeläkejärjestelmä suurelta osin on. Suomessa työeläkevastuista on rahastoituna vajaa kolmannes, loppu rahoitetaan tulevilla työeläkemaksuilla.
Riittävä syntyvyys on eläkejärjestelmän kestävyyden tae
Monet perustavat perheen, saavat tai adoptoivat lapsen. Perhettä perustettaessa ajatuksissa on harvoin eläkejärjestelmä. Vanhemmaksi ryhtymisellä on kuitenkin vaikutusta kaikkien eläkkeisiin. Lapset ovat investointeja järjestelmän kestävyyteen, koska tulevaisuudessa maksettavat eläkkeet rahoitetaan lapsilta myöhemmin kerätyillä eläkemaksuilla. Vanhempien sukupolvi hyötyy syntyvyydestä kestävämmän eläkejärjestelmän muodossa.
Lapset ryhtyvät aikuisena maksamaan kaikkien eläkkeitä – eivät vain omien vanhempiensa. Lapsi on siis investointi kaikkien tulevien eläkeläisten eläkkeeseen. Länsimaisissa yhteiskunnissa on vahvat yksilön oikeudet, eikä vanhemmilla ole omistusoikeutta lapsiinsa. Näin on syytä ollakin.
Pienten lasten vanhempien eläkehyvitys olisi korvaus investoinnista eläkejärjestelmään
Eläkejärjestelmän keskeinen tehtävä ei ole vaikuttaa syntyvyyteen vaan turvata riittävä toimeentulo vanhuuden varalle. Rahoitustavasta johtuen eläkejärjestelmällä ja sukupolvien koolla on kuitenkin kohtalonyhteys. On myös näyttöä siitä, että eläkejärjestelmät ovat kattavuuden lisääntyessä ja tason parantuessa alentaneet syntyvyyttä. Lapsille ei ole enää samanlaista tarvetta vanhuudenturvan näkökulmasta.
Tarkoittaako tämä myös sitä, ettei eläkejärjestelmän tulisi huomioida lapsia? Ei välttämättä, sillä eläkejärjestelmässä on kyse rajallisten resurssien uudelleenjakamisesta. Eläkkeitä voidaan maksaa kunakin ajankohtana rajallinen määrä. Rajan asettavat maksajien palkkatulo ja maksuprosentti. Taloustieteessä resurssien jakamista mietitään tehokkuusnäkökulmasta.
Uudelleenjakamisen perusteita on aina mietittävä myös oikeudenmukaisuusnäkökulmasta. Ansiosidonnaisessa eläkejärjestelmässä eläke määräytyy pitkälti suhteessa maksettuihin eläkemaksuihin. Mitä enemmän maksat, sitä enemmän saat.
Yhtä hyvin voi kysyä, tulisiko tulevan sukupolven vanhemmille hyvittää heidän vanhemmuutensa suuremman eläkekertymän muodossa? Lasten kasvattajilla kun on suora vaikutus maksajien määrään. Voisiko vanhemmista, vaikka pienituloisemmalle, maksaa lapsista kiinteätä korvausta eläkkeeseen tai parantaa eläkekarttumaa pikkulapsiajalta, esimerkiksi vanhempainvapaalta? Tai voisiko oikeus hyvitykseen syntyä tietyn lapsimäärän jälkeen?
Olen tutkinut hyvityksiä kuudessa eri maassa. Syyskuun lopussa Eläketurvakeskuksen Raportteja -sarjassa ilmestyvä katsaukseni osoittaa, että jos hyvityksiä halutaan antaa, löytyy maista, kuten Ruotsi, Norja, Saksa ja Ranska, esimerkkejä tämän toteuttamiseksi.
Hyvä malli tasaisi sukupuolten välisiä eläke-eroja
Vanhemmuudella on todistetusti ollut selvä vaikutus naisten työuriin ja palkkatasoon. On pitkäaikaista näyttöä siitä, että äitiys vaikuttaa naisten ansiotulokehitykseen heikentävästi. Äideille lapset näyttäytyvät siis varsin huonona investointina eläkkeen osalta. Lasten saannin myötä ansiotulokehitys heikkenee, jolloin myös tuleva eläke jää pienemmäksi. Näin käy, vaikka samalla lasten kasvatus on investointi vanhempien sukupolven eläkkeisiin.
Naiselle äitiyteen näyttää liittyvän merkittävä vaihtoehtoiskustannus heikomman urakehityksen muodossa. Euroopassa on pyrkimys tasoittaa eroja työmarkkinoilla sukupuolten välillä. Niin kauan, kun erot ovat olemassa, voi kuitenkin kysyä, tulisiko näitä eroja eläkkeissä tasoittaa. Jos näin halutaan toimia, ehkä eläketuloa tulisi kohdistaa entistä enemmän aikaan, jolloin lapset ovat pieniä.
Virossa jokaisesta lapsesta minkä kasvatat aikuiseksi, pääsee kaksi vuotta aikaisemmin eläkkeelle. Jos Suomessa olisi vastaava järjestelmä, niin voisin tehdä lisääkin lapsia. Vaan eipä ole. Eläkkeeni alkaa 70 vuotiaana.
Olen 68v., jouduin terveyteni vuoksi kaksi vuotta sitten eläkkeelle. Minulla on toisesta avioliitostani parhaillaan kolme alaikäistä lasta elätettävänäni, yhteensä lapsia viisi. Kuukausiansioni laskivat jokseenkin tasan 1000 euroa eläkkeelle siirtymisen myötä. Eläkkeen lapsikorotus kolmesta on yhteensä laskien 66 €/kk. Sillä käy kerran ruokakaupassa. Jotta siis paketti pysyisi jotenkin koossa, joudun tekemään mahdollisimman paljon sivutöitä samalla kun yritän pitää huolta horjuvasta terveydestäni ja viiden lapsen asioista. – Etuuksien ja tukien järjestelmä on rakentunut vanhan kaavan mukaan (opiskelu – työ/lapset – eläke/vapaa-aika), eikä se oikein pysty ottamaan huomioon sitä, kuinka uudenlaisia elämäntilanteita nykyään eläkeläisen arkeen rakentuu. Minusta ajatus siitä, että vanhemmuudesta palkittaisiin jotenkin paikkaisi yhden puutteen.