Lakisääteisten eläkkeiden korvaustaso vaikuttaa oleellisesti ikääntyneiden pienituloisuusriskiin eläkejärjestelmästä riippumatta
Mitä anteliaampia lakisääteisten järjestelmien tarjoamat eläkkeet ovat, sitä pienempi osa ikääntyneistä elää pienituloisuusrajan alapuolella. Pitkän aikavälin kansainvälinen vertailumme osoittaa myös, että suhteellisesti korkeatkaan eläkkeet eivät merkittävästi lievennä tuloköyhyyden syvyyttä niillä, joiden tulot jäävät pieneksi.
Eläketurvan perustana on useimmissa maissa ansioihin perustuva työeläke sekä jonkinlainen vähimmäiseläke, joka turvaa toimeentulon muun eläkkeen tai tulon jäädessä pieneksi. Yli 65-vuotiaiden kokonaistuloista näiden lakisääteisten eläke-etuuksien osuus on OECD-maissa reilusti yli puolet, joskin suurta maakohtaista vaihtelua esiintyy.
Työ- tai ansioperustaisen vanhuuseläkkeen päätarkoitus on korvata ansiotuloa, kun henkilö ei ikänsä puolesta enää kykene hankkimaan toimeentuloaan työmarkkinoilla. Eri maissa lakisääteisen eläketurvan korvausaste eli yksilön eläke-etuuden taso verrattuna aiempaan ansiotuloon vaihtelee. Vähimmäiseläkkeen, josta Suomen kansan- tai takuueläke on esimerkki, korvausaste on tyypillisesti työeläkettä pienempi.
Eläkkeiden korvausasteissa isoja eroja maiden välillä
Kansainvälisissä vertailuissa eläkejärjestelmän anteliaisuutta ja eläkkeiden tasoa mitataan usein tietyillä oletuksilla esimerkkihenkilölle lasketulla teoreettisella (netto)korvausasteella.
Havaitsimme vertailevassa tutkimuksessamme, että ns. tyypillisen työuran tehneen esimerkkihenkilön työ- tai muu pääasiallinen lakisääteinen eläke korvasi eläkkeelle jäämisvuonna keskimäärin 65 prosenttia esimerkkihenkilön viimeisen työvuoden keskiansioista. Tutkimus kattoi 14 maata kolmen vuosikymmenen ajalta.
Joissakin eläkejärjestelmissä pienipalkkaisen henkilön nettokorvausaste on korkeampi kuin keskipalkkaisen. Näin on esimerkiksi Hollannissa ja Tanskassa. Tutkimuksen 14 maassa matalatuloisten ansioperustaisen eläkkeen nettokorvausaste oli keskimäärin 74 prosenttia, kun taas vähimmäiseläke korvasi 42 prosenttia keskitulosta.
Ikääntyvien pienituloisuus edelleen haasteena
Eläkejärjestelmien kypsyessä yhä useampi ikääntynyt nauttii täydestä työeläkkeestä tai on oikeutettu minimieläkkeeseen, jos työura tai eläkettä kartuttavat ansiot ovat olleet pienet. Eläkeläisten pienituloisuus onkin useimmissa maissa vähentynyt ajan myötä. Siitä huolimatta yli 64-vuotiaista keskimäärin 12 prosentilla tulot jäivät alle pienituloisuus- eli köyhyysriskirajan, kun tämä raja määriteltiin 50 prosenttiin kunkin maan väestön mediaanitulosta. Nämä pienituloiset olisivat tarvinneet keskimäärin 19 prosenttia lisää tuloja noustakseen pienituloisuusrajan yläpuolelle (ns. köyhyyskuilu).
Vaikka pienituloisten ikääntyneiden osuus väestöstä olisi pieni, köyhyyskuilu voi silti olla syvä. Esimerkiksi Hollannissa pienituloisuusrajan alla elävien ikääntyneiden osuus on pienempi kuin Suomessa, mutta niiden, jotka ovat tämän määritelmän mukaan pienituloisia, mediaanitulot jäävät huomattavan paljon pienituloisuusrajaa alemmaksi kuin Suomessa. Siksi ikääntyvien pienituloisuutta onkin tärkeää tarkastella monella mittarilla.
Kuinka tehokkaasti lakisääteiset eläkkeet auttavat lievittämään eläkeläisköyhyyttä?
Ekonometrisenä monimuuttujamallinnuksena tehty tutkimuksemme osoittaa, että eläkkeiden korvaustasolla on merkitystä ikääntyneiden pienituloisuuden vähentämisessä. Erityisesti ansioperustaiset eläkkeet ovat tärkeässä roolissa. Sen sijaan eläketulon jälkeiseen köyhyyskuilun syvyyteen korvausasteilla ei ole juurikaan vaikutusta.
Eläkejärjestelmät onnistuvat perimmäisessä tehtävässään, eläkeläisköyhyyden torjunnassa melko hyvin, jos eläkkeiden taso on riittävän korkea suhteessa keskimääräisiin ansiotuloihin. Köyhimpien asemaan on silti tulevaisuudessakin kiinnitettävä erityistä huomiota. Muilla tuilla, vähimmäiseläkkeen indeksoinnilla, asumisratkaisuilla sekä palveluiden kustannuksilla on suuri merkitys ikääntyneiden toimeentulolle.
Monissa maissa on viime vuosina tehty rahoituspaineiden alla eläkeuudistuksia, jotka leikkaavat tulevien eläkkeiden tasoa. Samalla pitkät ja vakaat työurat, joille täydet eläke-etuudet nykyisiä eläkejärjestelmiä kehitettäessä yleensä perustuivat, eivät enää ole itsestään selviä. Menneiden vuosikymmenten hyvä kehitys ikääntyneiden pienituloisuuden vähenemisessä on vaakalaudalla, ellei eläkkeiden riittävyyteen kiinnitetä huomiota niin eläke-, sosiaali- kuin työmarkkinapolitiikassakin.
Kirjoitus perustuu Journal of Social Policy -lehdessä julkaistuun artikkeliin Public Pension Generosity and Old Age Poverty in OECD Countries (julkari.fi).”
