Blogilistaus

Eläkeikäiset saavat pääosan tuloistaan eläkkeistä, mutta myös työstä, omaisuudesta ja muista etuuksista kertyy tuloja. Kokemus tulojen riittävyydestä riippuu paitsi tulojen määrästä myös tulonlähteestä, osoittaa uusi tutkimuksemme.

Kokemukset toimeentulosta ovat tärkeitä, koska tulot yksistään eivät kerro rahojen riittävyydestä – siitä, miten arki sujuu. Eurooppalaiset eläkeikäiset kertoivat tulojen riittävän pääosin kohtuullisesti tavanomaisiin menoihin. Vajaa kolmannes eläkeikäisistä koki pieniä vaikeuksia menojensa kattamisessa, kun taas reilu neljännes koki menojen kattamisen melko helpoksi.

Suomalaisista noin joka kymmenennellä oli pieniä vaikeuksia ja joka kolmannella melko helppoa. Journal of Aging & Social Policy -lehdessä 18.9.2022 julkaistussa tutkimuksessamme tarkasteltiin tulonlähteiden merkitystä eläkeikäisten toimeentulokokemuksille 29 maassa eurooppalaisen tulo- ja elinolokyselyn (EU-SILC) perusteella.

Miten kotitaloutenne saa tavanomaiset menot katetuksi? Suuria vaikeuksia on noin 7 prosentilla vastaajista, vaikeuksia puolestaan 15 prosentilla vastaajista. Noin 30 prosenttia kokee pieniä vaikeuksia menojen kattamisessa. Menojen kattaminen on melko helppoa noin 27 prosentille vastaajista. Helppoa se on 14 prosentille ja hyvin helppoa lähes 6 prosentille vastaajista.

Eläkkeet lisäävät kokemusta tulojen riittävyydestä, työansiot heikentävät sitä

Tutkimuksemme tulokset tulonlähteiden ja toimeentulokokemusten yhteydestä ovat mielenkiintoisia, koska tällaista kysymystä ei aiemmin ole esitetty. Kun kotitalouden muissa ominaisuuksissa (esim. tulotasossa) ei ole eroja, tulojen koetaan riittävän menoihin sitä paremmin, mitä suurempi osuus kotitalouden tuloista saadaan eläkkeistä.

Omaisuustulojen yhteys on samanlainen kuin eläkkeiden – mitä suurempi omaisuustulojen osuus on, sitä paremmin tulojen koetaan riittävän menojen kattamiseen. Muista kuin eläkkeistä saatavilla sosiaaliturvaetuuksilla on puolestaan toimeentulokokemusta heikentävä vaikutus. Sama koskee työstä saatavia ansioita, vaikkakin vähäisemmässä määrin.

Tulonlähteiden vaikutus eläkeläisten toimeentulokokemuksiin Euroopan maissa. Muutos, yksikköä: eläkkeet 0,13, muut sosiaaliturvaetuudet -0,75, työansio -0,17 ja omaisuustulo 0,82.

Mistä tulokset voivat kertoa?

Tulokset herättävät pohtimaan niiden taustalla olevia syitä. Eläke on tulonlähde, joka on säännöllinen eikä vaadi toistuvaa hakemista, mikä tuo varmuutta tuloille ja helpottaa menojen suunnittelua. Arvioon voi heijastua myös se, että eläke koetaan ansaituksi tuloksi työuran jälkeen.

Omaisuustulojen merkitys oli suuri niillä pienituloisilla, joilla omaisuustuloja oli. Omaisuus voi tuoda ylimääräistä lisätuloa ja turvaa erityisesti heikommassa taloudellisessa tilanteessa oleville.

Kokemus työstä saatavien tulojen heikommasta riittävyydestä voi heijastaa sitä, että työnteko on pakollista taloudellisten syiden vuoksi. Tällöin työskentely ei ole oma valinta eikä osa-aikaista, toisin kuin eläkeläisillä yleensä. Kokemuksessa voi olla kyse myös kulutustoiveista.

Muiden sosiaaliturvaetuuksien hakemiseen voi puolestaan liittyä epävarmuutta, byrokratiaa ja kokemusta stigmasta. Tämä saattaa heijastua toimeentulokokemuksiin heikentävästi verrattuna muista tulonlähteistä saataviin tuloihin.

Alle viidennes eläkeikäisten tuloista saadaan muista lähteistä kuin eläkkeistä

  • Euroopassa eläkeikäisten kotitaloudet saavat tuloistaan keskimäärin 82 prosenttia eläkkeistä.
  • Työstä saatavien ansioiden osuus on yhdeksän prosenttia.
  • Omaisuustulojen (esim. vuokratulojen) osuus on viisi prosenttia.
  • Muiden etuuksien kuin eläkkeiden (esim. asumistuen) osuus on neljä prosenttia.
  • Työstä ja omaisuudesta saatavien tulojen osuus on selkeästi suurempi korkeampituloisilla, kun taas pienituloisemmat saavat enemmän tuloja muista sosiaaliturvaetuuksista kuin eläkkeistä.

Tutkimuksessa on tarkasteltu 29 maata eurooppalaisen tulo- ja elinolokyselyn (EU-SILC) perusteella.

Lue tutkimusjulkaisu Journal of Aging & Social Policy -lehdestä: Size or Content of the Pie? Source of Income and Perceived Income Adequacy of Older Europeans

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.