Blogilistaus

Kesä ja festivaalit lähestyvät, ja Euroopan kiertue kolkuttelee ovella. Kun muusikko suuntaa ulkomaille töihin, on aika selvittää, minkä maan sosiaaliturvaan hän kuuluu, eli hakea A1-todistusta.

Moni ulkomainen tapahtumanjärjestäjä edellyttää A1-todistusta esiintyjiltä ennen esiintymispalkkion maksua. Kyseessä on siis varsin tärkeä paperi.

Mikä A1-todistus on?

A1-todistus on osoitus siitä, minkä maan sosiaaliturvaan kansainvälisesti työskentelevä henkilö kuuluu. Käytännössä A1-todistus siis osoittaa, mihin maahan esimerkiksi työeläkevakuutusmaksut on maksettava. Monissa Euroopan maissa työnantajaa voivat kohdata sanktiot, jos A1-todistuksia ei ole hankittu asianmukaisesti ja lakisääteisiä sosiaalivakuutusmaksuja ei ole hoidettu.

A1-todistus ei ole työskentelylupa eikä se määritä, missä roolissa työskentelet. A1-todistus ei myöskään osoita, että lakisääteiset työeläkevakuutusmaksut olisi maksettu, vaan ainoastaan sen, minkä maan sosiaaliturvaan kuulut.

Miksi A1-todistus?

EU- ja ETA-maissa, Sveitsissä tai Isossa-Britanniassa (jatkossa EU-maat) työskentelevä henkilö kuuluu lähtökohtaisesti työskentelymaansa sosiaaliturvaan. Jos lähdet tilapäisesti töihin toiseen EU-maahan suomalaisen työnantajan lähettämänä työntekijänä tai Suomessa tavallisesti toimivana yrittäjänä, voit kuulua edelleen Suomen sosiaaliturvaan edellytysten täyttyessä.

Jos työskentelet useissa EU-maissa, voit kuulua vain yhden maan sosiaaliturvaan ja lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut saa maksaa vain A1-todistuksen myöntäneeseen maahan. Useissa maissa työskentelevän tulee aina hakea A1-todistusta asuinmaastaan.

Jos ulkomaankeikkoja tulee tehtyä pitkin vuotta, kannattaa A1-todistusta hakea koko vuodelle. Useissa EU-maissa työskentelevälle A1-todistus voidaan myöntää edellytysten täyttyessä jopa kahdeksi vuodeksi. Useassa maassa työskenteleväksi katsotaan esimerkiksi esiintyjä, joka tekee tavallisesti töitä Suomessa, mutta sen lisäksi esiintyy kesällä festivaaleilla Italiassa ja Ranskassa ja tekee syksyllä ainakin yhden keikan Saksassa.

Milloin A1-todistuksen voi saada?

Jotta A1-todistus voidaan myöntää, tulee sinun työskennellä EU:n sosiaaliturva-asetuksien tarkoittamana työntekijänä, yrittäjänä tai virkamiehenä. Suomen työeläkelainsäädännössä freelancer on usein joko työntekijä tai yrittäjä. Jos olet työntekijä, tulee työskentelysi vakuuttaa työntekijän eläkelain (TyEL) mukaan. Jos olet yrittäjä, tulee työskentelysi vakuuttaa yrittäjän eläkelain (YEL) mukaan.

Jos esiintyminen on harrastustoimintaa tai siitä ei makseta vastiketta, ei kyseessä ole EU:n sosiaaliturva-asetuksessa tarkoitettu työskentely eikä A1-todistusta voi saada. Jos esiinnyt oman yrityksen kautta, mutta et ole ottanut YEL-vakuutusta, koska pakollisen YEL-vakuuttamisen edellytykset eivät täyty, ei A1-todistusta voida myöntää.

Mistä A1-todistuksen saa?

Suomessa A1-todistusta haetaan Eläketurvakeskukselta, joka myöntää todistuksen edellytysten täyttyessä. Lähetetylle työntekijälle A1-todistusta hakee työnantaja. Yrittäjä ja useille työnantajille työskentelevä freelancer hakevat todistusta itse.

Lue lisää Etk.fi:ssä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.