Eläke ja surffarin ongelma
Antti lähinnä surffaili aikuisikänsä, Liisa kävi pienipalkkaisissa töissä, mutta eläkkeessä se ei suuremmin näy. Onko sillä väliä? Tämä surffarin ongelma on tuttu yhteiskuntatieteissä. Viime vuosisadan merkittävimpiin filosofeihin kuuluva John Rawls vastusti perustuloa, koska ”Malibun rannoilla surffaavien tulisi elättää itsensä eikä kuluttaa yhteisiä varoja”.
Alun kysymykseni on hypoteettinen, mutta tarkastelkaamme maailmaa, jossa tulot tai hinnat eivät muutu. Jos henkilö saa 2 250 euron kuukausipalkkaa, on hänelle vasta 25 vuoden työuran jälkeen karttunut eläkettä yli takuueläkkeen tason (845 €/kk). Tähän asti hänen vanhuuseläkkeensä olisi sama kuin surffaavalla ystävällämme. Kun huomioimme tähän vielä eläkkeensaajan asumistuen ja verotuksen, eivät kannusteet juurikaan lisäänny. Viitettä samaan suuntaan antavat myös Työeläke.fi:n tiedot. Tilastossa, jossa on huomioitu karttunut mediaanieläke, vuoden 2019 lopussa takuueläkkeen tason ylittivät ensimmäistä kertaa 1975 syntyneet miehet, naisista taas 1968 syntyneet. Työuraa on näillä ikäluokilla takana jo vuosikymmeniä.
Pohjoismainen ongelma?
Pohjoismaiden eläkejärjestelmillä on paljon yhteistä mutta myös eroja. Yksi Suomen, Ruotsin ja Norjan eläkejärjestelmiä yhdistävä ominaisuus on kansaneläkkeen työeläkevähenteisyys. Tämä yhteinen ominaisuus tuottaa maissa saman poliittisen jännitteen: keskustelun matalimpien työeläkkeiden ja vähimmäiseläkkeiden välisen eron oikeasta tasosta. Eli siitä, että kannattaako työnteko eläkkeen näkökulmasta?
Kansaneläkkeen työeläkevähenteisyys tarkoittaa sitä, että työeläke vähentää asteittain maksettavaa kansaneläkettä. Tietyn työeläkkeen määrän jälkeen sitä ei enää jää maksettavaksi lainkaan. Toisin kuin jotkut ymmärtävät, kansaneläke ei siis ole kaikille maksettava peruseläke. Näin ei ole kaikissa maissa, kuten Alankomaissa, jossa kaikille taataan samantasoinen peruseläke, jonka päälle työeläkettä maksetaan.
Tämä matalimpien työeläkkeiden ja vähimmäiseläkkeen välinen jännite kumpuaa oikeastaan kolmesta eri kilpailevasta periaatteesta.
- Suffisientarismi eli riittävyyden huomioiminen: kaikille halutaan taata tietty taloudellinen turva riippumatta siitä, mitä elämässään on tehnyt tai kuinka varakas on. Ikääntyneille tämä turva annetaan eläkkeen muodossa. Tästä syystä Pohjoismaissa on olemassa takuu- sekä kansaneläkkeet. Nämä väistämättä vähentävät eläkkeen ansioperusteisuutta. Perustelut vähimmäiseläkkeen olemassaololle pohjautuvat käsitykseen kaikkien oikeudesta riittäviin taloudellisiin resursseihin. Vähimmäiseläkkeen taso on kansallinen poliittinen päätös, ja sillä on välitön vaikutus koko eläketurvan rakenteeseen.
- Ansiosidonnaisuus eli se, että eläkkeen tulisi heijastella jollain tavalla henkilön työuransa aikana maksamia eläkemaksuja. Tässä vallitsee jännite aina, kun eläkejärjestelmässä on vähimmäiseläke. Järjestelmä on tällöin aina ei-ansiosidonnainen niin kauan, kunnes henkilön työeläkeoikeus ylittää vähimmäiseläkkeen tason. Tätä ongelmaa voidaan oikeastaan helpottaa vain kolmella tavalla: tekemällä vähimmäiseläkkeestä kaikille taattu peruseläke, tekemällä eläkkeestä entistä ansiosidonnaisempi, jolloin vähimmäiseläkkeen taso saavutetaan pienemmillä palkkatuloilla, tai alentamalla vähimmäiseläkkeiden tasoa.
- Vastuu-sensitiivisyys eli se, että eläkejärjestelmään on suunniteltu tulonsiirtoja, jotka takaavat työeläkkeen karttumisen palkattomilta ajoilta. Näissä tulonsiirroissa on periaatteena, että työeläkettä karttuu, vaikka ne eivät perustukaan maksettuihin työeläkemaksuihin. On helppo ymmärtää, että esimerkiksi jakojärjestelmällä toimivassa eläkejärjestelmässä lastenhoitoon liittyvät velvoitteet kartuttavat työeläkettä. Onhan koko eläkejärjestelmän taloudellinen tae vakaa väestökehitys, jota lastenhoidolla ylläpidetään. Tällaisten tulonsiirtojen perustelu voi olla myös riittävyyteen perustuva, kuten eläkekarttuma työttömyysturvan ajalta. Vastuu-sensitiiviset tulonsiirrot ovat perusteltuja mutta sumentavat vähimmäiseläkkeen ja ansioihin perustuvan eläkkeen välistä eroa. Ne myös vievät resursseja pois esimerkiksi ansiosidonnaisuuden vahvistamisesta tai vähimmäiseläkkeen parantamisesta.
Mitä eläkepolitiikalla voidaan tehdä?
Haasteelliseksi eläkepolitiikan kehittämisen tekee se, että jos lainsäätäjä haluaa vahvistaa jotain periaatetta, on sillä väistämättä vaikutusta myös kahteen muuhun parametriin. Kun vähimmäiseläkkeitä nostetaan, ansiosidonnaisuus heikkenee.
Ruotsissa on annettu oma termi tälle vähimmäiseläkkeen ja matalimpien työeläkkeiden väliselle erotukselle, respektavstånd. Termillä tarkoitetaan riittävää mutta ei kohtuutonta eroa vähimmäiseläkkeiden ja matalimpien työeläkkeiden välillä. Ero nähdään välttämättömäksi edellytykseksi ansiosidonnaisen eläkejärjestelmän poliittiselle legitimiteetille. Ruotsin nykyinen, Stefan Löfvenin kakkoshallitus, tarttui tähän ongelmaan omalla tavallaan. Maassa luotiin eläkelisä, joka ensisijaisesti paransi matalimpia työeläkkeitä. Ruotsin eläkeviranomainen kritisoi eläkelisää, koska näki sen sekoittavan työeläkejärjestelmän perusperiaatetta: maksettujen maksujen ja eläkkeen välistä suoraa yhteyttä. Keskustelussa on pyörinyt myös työeläkemaksun nostaminen, joka ajan myötä nostaisi karttuneita työeläkkeitä.
Jos surffarin ongelmaan olisi yksinkertainen ratkaisu, se olisi luultavasti jo tehty.
Kirjallisuus:
Gosseries, Axel (2011), Qu’est-ce que le suffisantisme ?, Philosophiques, 38(2), 465-491.
Rawls, John (1988), The Priority of Right and Ideas of the Good, Philosophy & Public Affairs, 17, 251-76.
Blogin alussa on omituinen laskelma:
”Alun kysymykseni on hypoteettinen, mutta tarkastelkaamme maailmaa, jossa tulot tai hinnat eivät muutu. Jos henkilö saa 2 250 euron kuukausipalkkaa, on hänelle vasta 25 vuoden työuran jälkeen karttunut eläkettä yli takuueläkkeen tason (845 €/kk). Tähän asti hänen vanhuuseläkkeensä olisi sama kuin surffaavalla ystävällämme.” Ehkä kohdassa on ollut tarkoitus puhua työeläkekertymästä, mutta siinä puhutaan vanhuuseläkkeistä. Laskelmassa ei ole huomioitu kirjoituksessa myöhemmin esiin tuotua seikkaa, että vanhuuseläkkeen määrään vaikuttaa Suomessa myös kansaneläkelainsäädäntö. Kansaneläkkeen laskukaava on yksin asuvalle: 665,29 e – (bruttotyöeläkkeet – 56,29 e) : 2. Olkoot bruttotyöeläke 291,7 €/kk. Tällöin kaavan mukaan kansaneläke on 665,29-(291,7-56,29):2=545,89 euroa eli kokonaisvanhuuseläke on 837,59 €/kk. Se on takuueläkkeen nykyinen määrä. Sellainen eläke kertyy ilman indeksivaikutusten ja poliittisten eläkejärjestelmää koskevien muutospäätösten yhteisvaikutusten huomiointia 8,6 vuodessa 2250 euron eläkettä täysimääräisesti kerryttävällä kuukausipalkalla. Kirjoituksessa on monta hyvää pointtiakin, mutta kohtaa ”Tällaisten tulonsiirtojen perustelu voi olla myös riittävyyteen perustuva, kuten eläkekarttuma työttömyysturvan ajalta” en ymmärrä. Suomessa eläkekarttuma perustuu työttömyysturva-ajan osalta siihen, onko henkilö työttömyyskassan jäsen vai ei, ja että maksaako työttömyysturvan työttömyyskassa vai Kela. Työttömyyskassan maksamista työttömyysetuuksista kertyy eläkettä sen mukaan, kuinka suuri ansiosidonnainen työttömyyskorvaus on kyseessä, Kelan maksamista työttömyysetuuksista ei kerry. Miten ”riittävyys” perustelee sen, että ne, jotka saavat isoimmat työttömyyskorvaukset, ja joiden mahdollisuus halutessaan siirtyä pois työttömien joukosta takaisin työllisiksi on tilastollisesti paras, saavat ajasta myös yhteisesti rahoitettua eläkekertymää, mutta ne jotka saavat lakisääteisen minimin mukaiset työttömyyskorvaukset, ja joiden työllistymistodennäköisyys on keskimääräistä heikompaa, eivät saa lainkaan eläkekertymää työttömyysajastaan? Työttömyysajan eläkekarttuman kertymistapa on Suomen eläkejärjestelmässä varsin erikoislaatuinen.
Vanhempainvapaiden osalta en ymmärrä sitä, minkä takia eläkekarttuma on tulosidonnainen. Opiskelijat saavat minimieläkekertymän, ja jos hankkii lapset 40-vuotiaana kun on jo parempipalkkaisissa töissä, vanhempainvapaa voi kerryttää moninkertaista eläkettä opiskelijaikäisenä lapsensa hankkiviin nähden. Eläkejärjestelmän rahoituksen vakauden takaamisen kannalta 20-vuotiaana lapsen saava voi kuitenkin olla vähintään yhtä hyödyllinen kuin 40-vuotiaana lapsen saava, vaikka eläkekarttuma näiden kesken voi olla hyvin erilainen lapsen saamiseen liittyen. Ansiosidonnaisuus on ymmärrettävä peruste työtulojen osalta karttuvan eläkkeen kannalta, mutta epäloogisen oloinen siltä osin kuin ansiosidonnaisuutta [ja lisäksi työttömyyskassan jäsenyysvaatimusta] sovelletaan työttömyysaikaan tai äitiys- ja vanhempainrahakausiin, joiden eläkkeet maksetaan täysimääräisesti valtion varoin.
”Toisin kuin jotkut ymmärtävät, kansaneläke ei siis ole kaikille maksettava peruseläke. Näin ei ole kaikissa maissa, kuten Alankomaissa, jossa kaikille taataan samantasoinen peruseläke, jonka päälle työeläkettä maksetaan.”
Hollannissa lukemani mukaan valtion peruseläkettä kertyy suhteessa täyteen valtion peruseläkkeeseen noin 2 % per yli 15 -vuotiaana asumisvuosi siinä maassa ennen kuin eläkettä alkaa nostaa. Ideana on se, että mitä pidempään on Hollannissa vaikuttanut, sitä enemmän peruseläkettä voi saada. Käsittääkseni peruseläke ei siis ole siellä kaikille samantasoinen, vaan asumishistoria maassa vaikuttaa siihen, miten iso peruseläke kelläkin on. Alle vuoden asumisaikajaksot Hollannissa eivät kerrytä siellä peruseläkettä. Eli esimerkiksi Malibun rannoille vakituisesti asumaan muuttanut surffari ei saa ulkomailla asumisvuosiltaan Hollannissa peruseläkettä. Työeläkkeet kertyvät sitten yksityisessä, valtion valvomassa työeläkejärjestelmässä näiden valtion eläkkeiden päälle. Suomessa kansaneläke ei riipu mitenkään asumisvuosista Suomessa, vaan vain kertyneen työeläkkeen euromäärästä. Järjestelmä on siten hyvin erilainen Hollannissa ja Suomessa.
Hei,
Kiitos paljon terävistä kommenteista ja pohdinnasta. Tosiaan, tekstissä selkeämpi muotoilu olisi ”työeläkekertymä olisi sama kuin surffaavan ystävämme vanhuuseläke”.
Mielestäni nostat tärkeitä ja mielenkiintoisia näkökulmia eläkekarttumasta työttömyysturvan ja vanhempainvapaan ajalta. Blogin tarkoituksena onkin herättää keskustelua periaatteista.
On totta, että järjestelmät ovat erilaisia. Ehkä hollantilainen toteaisikin, että Malibun rannoilla surffaavat saavat tehdä mitä haluavat mutta den Haagin rannikolla surffaavien ei tulisi kuluttaa yhteisiä varoja?
Kiitos vastauksesta. Tuolla tavalla muotoituna teksti olisi tosiaan ollut selkeämpi. Kirjoittaminen on aina inhimillistä toimintaa. Mielestäni kirjoituksessasi oli siis myös monia hyviä pointteja.